Avenue des Champs-Élysees lapsen kanssa

Yksi maailman hienoimmaksi tituleerattu katu on Pariisin Avenue des Champs-Élysees. Nykyään bulevardi on enimmäkseen tavallisten ketjuliikkeiden valtaama, joskin Cartier, Tiffany, Rolex ja autokaupat tarjoavat vastinetta luksusta hakeville. Jouluisin valomeren välkkyessä puiden latvoissa, on tunnelma juhlava houkutellen samppanjalle ja huokailemaan jalokiviliikkeen näyteikkunan ääreen.

Nuorina opiskelijoina jonotimme täällä yöklubille ja öinen mutta eloisa katu lupaili hauskanpitoa suuren maailman malliin. Yöllinen taksien metsästys oli sekin suuren maailman luokkaa ja tuntien tuloksettoman taksien metsästyksen jälkeen opimme odottamaan aamun ensimmäistä metroa, joka sillon kulki noin kuuden aikaan. Leipomoiden avauduttua jo ennen metroportteja, hypähtelimme hilpeinä patongit kainalossa kotiin nukkumaan.

Nyt perheellisenä vierailut eivät enää rajoitu iltakymmenen ja aamukuuden välille, vaan käymme koluamassa katua päivänvalon aikaan. Halutessaan saa tähänkin menemään koko päivän, kauppoja riittää joka makuun ja ruokaa voi ostaa eurolla Mäkistä tai käyttää elämykseen puolikkaan päivää (ja budjettia). Pikaruokaketjukin vaikuttaa asteen fiinimmältä, kun ruoka tarjoillaan pöytiin ja suuret ikkunat esittävät jatkuvaa vilinää maailman hienoimmalta kadulta. Käyn alla läpi pikku-kaalinpäiden (ranskalaisten hellittelynimi vauvoille) ja vähän isompienkin suosikkipysähdyspaikat.

Mikäli tahtoo päästä nauttimaan tilan tunteesta ja ottaa koko bulevardin haltuunsa, on  Champs-Élysées joka kuun ensimmäinen sunnuntai autoton. Helpottaa huomattavasti matkakuvien ottamista Riemukaaresta, kun ei tarvitse katsoa linssin läpi kohtisuoraan tulevia autoja ja pelätä tulevansa yliajetuksi.

Concorden aukiolta lähdettäessä kävelemään Champs-Élyséelle päin, siintää kadun toisessa päässä Riemukaari, l’Arc de Triomphe. Edetessä katua alhaalta ylöspäin, on ensimmäinen lasten valinta varmasti DisneyStore.

Pienten jalkapallofanien ja miksei vähän isompienkin toivekauppa on toisella puolen katua, Paris Saint Germain. Olen nähnyt liikkeen edessä koko pienen pojan tunteen kirjon, suuresta epätoivosta uskomattomaan riemuun. Pojan vanhemmat sanoivat ettei ole aikaa mennä kauppaan, kunnes sitten olikin, onneksi.

Ainut löytämäni vaipanvaihtopöytä löytyi Foot Locker liikkeen vierestä.

Molemmin puolin katua kauppojen seasta löytyy kahviloita, ravintoloita, muutama McDonld’s, Monoprix, ynnä muuta syötävää. Valtaosa ruokapaikoista on tavallisia ketjuravintoloita eikä näissä tarvitse pelätä köyhtyvänsä sen enempää kuin normaalistikaan. Uusi hampurilaisravintola Five Guys on hiljattain saapunut myös Champs-Élyséelle.

Seuraava etappi pikkuväelle on valtava lelukauppa La Grande Récré. Varoitus, täältä lapsen ulossaaminen edellyttää lahjontaa tai voimakeinoja!

Mikäli napero malttaa lelukauppojen jälkeen istahtaa hetkeksi rattaisiin napittamaan, on kadulla muotitarjontaa myös naisille ja miehille. Autokauppaan pääsee pällistelemään ihmeitä, ja makeannälän iskiessä La Duree tarjoaa kaikissa jalokivien väreissä hohtavia Macaron-leivoksiaan. Viikonloppuisin tänne usein jono, joten varaudu odottamaan. Macaron-leivoksia myydään Pariisissa lähes kaikissa leipomoissa, kahviloissa, jopa Mäkin kahvilasssa, eli jos La Dureen jonot venyvät ilmaisen ämpärijakelun mittoihin, saa näitä herkkuja saa muualtakin.

Riemukaarelle saakka päästessä, voi halutessaan kivuta huipulle asti. Koska tällainen kokemus meiltä vielä puuttuu, on se toteutettavien listalla kevään aikana.

Lastenvaatekauppoja ei ole kovin montaa, Petit Bateau taitaa olla kadun ainokainen.

Jos onnistuu ajoittamaan Pariisin lomansa heinäkuun 14. päivän kieppeille, silloin Champs-Élyséellä järjestetään näyttävä kansallispäivän sotilasparaati. Panssarivaunut, sotilaat ja lentonäytös osoittavat mahtipontisesti millä Gallian kukko on kannuksensa hankkinut.

Leijonankesyttäjä Pariisissa? Sirkukseen siis!

Mitä tehdä Pariisissa talvella lasten kanssa kun sadetta vihmoo vaakasuorassa? No lähteä talvisirkukseen! Leijonankesyttäjä, elävä tykinkuula ja viiksekäs tirehtööri! Tästä kaikesta pääsee nauttimaan livenä Pariisissa.

Cirque d’Hiver Bouglione

Kylmän kostea teltta ei houkuttele? Bouglionen talvisirkus on sisätiloissa historiallisessa rakennuksessa, joka maaliskuisena sadepäivänä vastaanotti meidät lämpöisesti, jopa niin lämpöisesti että taapero viihtyi paljain jaloin.

Cirque d’Hiver Bouglione eli Bouglionen talvisirkus lasketaan osaksi Ranskan kulttuuriperintöä. Rakennusta alettiin rakentaa 1851 jolloin se kantoi vielä nimeä Le Cirque Napoléon. Vuonna 1937 Bouglionen neljä veljestä ottivat sirkuksen hoitaakseen ja valon kaupunkina tunnettu Pariisi pääsi nauttimaan uudenlaisesta taiteesta.

Sirkukseen pääsee helposti metrolinjalla 8. Pysäkki Filles du Calvaire, sortie / exit numero 2 käyttäessä pääsee suoraan sirkusrakennuksen eteen. Sisäänmentäessä tuli avata takit ja laukut turvatarkastuksen merkeissä. Rattaille oli sisätilossa oma säilytyspaikkansa.

Tänne rattaat näytöksen ajaksi

Sisääntullessa tuntui kuin olisi hypännyt aikakoneeseen ja siirtynyt ainakin sata vuotta ajassa taaksepäin. Jo pelkkä rakennus hurmasi tunnelmallaan sekä valaistuksellaan ja sai innostuksen perhoset räpiköimään vatsan pohjassa. Meillä oli paikat parvekkeella josta taaperokin näki hyvin lavalle. Penkkejen välissä kulkeva kauppias möi sirkusleluja ja pitihän sellainen saada. Asiaankuuluvasti myös popcornia oli tarjolla.

Katsomon penkit ja jalkatila olivat erittäin pieniä jopa lentomatkustamiseen tottuneelle! Tämä on ymmärrettävää rakennuksen historiallista taustaa vasten mutta hyvin pitkälle henkilölle suosittelen varaamaan ainakin käytäväpaikkaa. Omat 170 senttiäni taapero sylissä, mahduimme juuri ja juuri samalle penkille.

Sirkussali oli kaunis, ihailin valaistusta ja tunnelmaa, oikeaa silmäkarkkia. Olin ehkä odottanut jotakin jumppasalin tyyppistä ja kontrasti käsilläolevaan oli niin suuri, että hihkuin. Torstai-iltana kello 17.15 alkava näytös ei ollut täynnä, onneksi, niin saimme laukkumme ja muut tavarat tyhjille paikoille. Taaperoita ja ihan vauvojakin oli yleisössä paljon. Musiikki ei ollut liian lujalla eikä sisältänyt äkkipamauksia tai muita epämiellyttäviä elementtejä. Nautin orkesterin soittamasta elävästä musiikista, valoista ja koko sirkuselämyksestä.

Leijonankesyttäjä, elävä tykinkuula ja viiksekäs tirehtööri!

Näytös oli jaettu kahteen tunnin mittaiseen osaan. Väliajalla jonotimme perinteisesti vessaan mutta ehdimme myös pyörähtää kauniissa historiallisessa ”baarissa”. Ranskassa kun olemme, niin sieltä sai tietysti myös halutessaan samppanjaa.

Ensimmäisen näytöksen ajan taapero katsoi keskittyneenä leijonia, hevosia ja pellejä, pupeltaen samalla antumuksella voisarvea ynnä muuta evästä. Toisen puoliajan napero kiipeili penkillä ja yritti myös omaa spektaakkelia, päätti karjaista koko keuhkojensa kyllyydestä juuri kun akrobaatti lavalla oli nousemassa yhden käden seisontaan metrejen korkeudessa. Ohikiitävän sekunnin ajan pelkäsin akrobaatin romahtavan keskittymiskyvyn pettäessä mutta onneksi näin ei käynyt.

Harmiksemme elävä tykinkuulaesitys oli peruttu teknisistä syistä mutta siitä huolimatta sirkus oli hyvin viihdyttävä ja lapsiystävällinen kokemus, suosittelen lämpimästi kaikille. Vaipanvaihtopöytää ei jälleen ollut mutta en sitä osannut odottaakaan. Talvisirkus pyörii noin puoliväliin maaliskuuta tältä talvelta ja alkaa uudelleen lokakuussa 2018.

Sirkus päättyi vaipan vaihtoon

Haisteltavaa ja maisteltavaa Pariisin kaduilla

Sateettomina päivinä lähdemme taaperon kanssa monesti ulos maleksimaan. ”Kauppaan!” määrää napero tuimasti, kun ehdotan puistoon menoa. Betoniviidakosta kasvaa urbaaneja kaupunkilaisia ja lapsen arkipäivän riemuihin kuuluukin näyteikkunoiden tuotteiden nimeäminen.

Rikkautena Pariisissa pidän kukoistavaa väri- ja tuoksumaailmaa, josta riittää piltille ihmeteltävää ja kerrottaavaa. Joskin haittapuolena myös viemärit levittävät omaa udööriään ja pakokaasut kirveltävät silmiä. Tämä tuoksujen sekamelska, odeur Paris, on osa Pariisin kaupunkielämystä.

Kukat puhuvat väreillään omaa kieltään, esim. sininen edustaa hellyyttä.

Kukkakauppojen ihanuudet kukkivat kaduille asti kesät talvet ja kun aikaa riittää, nimeämme kukkien värejä. Kotikadullamme on kolme biokauppaa, joiden ikkunat ovat täynnä vihanneksia, hedelmäkauppias taas pitää huolen siitä, että eksoottisetkin hedelmät tulevat tutuiksi jo pienestä pitäen. Monesti joudun kysymään kauppiaalta apua hedelmien tunnistamisessa, joko täällä myydään enemmän hedelmiä kun Alepan tiskissä, tai sitten näitä ei vielä kymmenen vuotta sitten ollut olemassakaan. Epäilen ensimmäistä.

Leipomon ikkunat viekottelevat toinen toistaan mielikuvituksellisimmilla luomuksillaan, ja taapero toteaa ohi mennessään, ”eipä, oiaivi ja kakku” (käännös: leipä, voisarvi. Taapero puhuu välillä vokaalikieltä ja arvaillessani konsonantteja on olo kun Onnenpyörässä).

Nuuhkittuamme kukat, tunnistettuamme hedelmät ja vihannekset ostan aina joskus reissun huipennukseksi crepin, ”ukkaaätty kiitos” kuuluu pyyntö suklaalätystä, jota äidinkin on erittäin vaikea vastustaa. Osaisinpa liittää vielä tähän tuoksuelementin, jolla ei-niin-esteettinen creppi muuttuisi heti ymmärrettävämmäksi houkutukseksi!

Karseasta ulkomuodostaan huolimatta, on lämmin tuore sokeriherkku olemustaan maukkaampi.