Taaperon ja vauvan kanssa Eiffel-torniin

Kohde: Eiffel-torni, 2krs.

Kokoonpano: taapero 2v1kk, vauva 3kk ja kaksi mutsia täynnä tarmoa

Supervoimat: suomalainen sisu ja jäinen kärsivällisyys

Välineet: äideillä teräsnaisen taikavoimat + kosolti teflonia vaikeuksien välttämiseksi

Lisäksi: rintareppu, rattaat ja naperolle välipalaa känkkäränkän kesyttämiseksi

Kunnianhimoinen suunnitelma, lähteä vauvan ja taaperon kanssa Eiffeliin toteutui helmikuisena keskiviikkona. Syy lienee kauniin kalpeassa auringon paisteessa, joka mukavasti kutitteli äitimyyrien verkkokalvoja ja antoi uskoa koitokseen. Pakkauduimme bussiin ja hurautimme Ecole Militaire-pysäkille, josta pääsimme kävelemään vehreän Champ de Mars-puiston läpi Eiffelin juurelle. Olimme intoa täynnä, kerrankin päästiin tekemään kivoja turistijuttuja! Kukapa ei haluaisi nauttia lomafiiliksistä keskellä viikkoa.

Matka puiston läpi on lyhyt ja molemmin puolin löytyy lasten leikkipuistoja. Vauva veteli sikeitä rintarepussa ja taapero säntäili ristiin rastiin. Päästyämme lähietäisyydelle alkoi jonottaminen ensimmäiseen turvatarkastukseen. Laukut pois ja portista läpi, aika kevyt turvatarkastus verrattuna lentokenttien toimiin. Lasta ei tarvinnut ottaa rattaista pois vaan lykkäsin sellaisenaan portista läpi.

valitse oikea jono

ensimmäinen turvatarkastus

Jonotus

Sitten olimmekin jo tornin jalan juuressa. Jokaisen neljän jalan kohdalla näkyi lippuluukku. Liput voi ostaa halustessaan etukäteen esim täältä. Meillä ei ollut lippuja hankittuna, joten lähdimme etsimään sopivaa tiskiä. Valitsimme niistä lähimmän ja totesin tyytyväisenä rattaiden mahtuvan sinne kehikoiden väliin, joilla jonomuodostelma pidetään ruodussa. Oli helmikuinen arkiaamupäivä ja jonoa ei nimeksikään, ehkä 15-20 henkeä ennen meitä. Yhtäkkiä ystäväni äkkäsi: ”Miksi tuossa lukee portaat?”

lippuluukku portaisiin

rattaat mahtuivat!

Eiffel-tornin huipullehan pääsee myös portaita pitkin, ei ainoastaan hissillä. Ei ihme että jonoa ei ollut. Etelä- (SUD) portilta voi ostaa ainoastaan lipun portaisiin, ei hissiin. Portaita suosivat monesti pohjelihastreeniä hakevien lisäksi henkilöt, jotka haluavat ihailla tornin arkkitehtuuria tarkemmin.

Päästäkseen kävellen Eiffel-tornin toiseen kerrokseen, on noustava 720 askelmaa.

Varustettuna rattailla ja kohtalaisella korkeanpaikankammolla, päätimme peruuttaa toiselle lippuluukulle.

Hissillä Eiffel-torniin

lippuhinnat

maksutavat

Sorry-sorry-excusez-moi-pardon-pardon, ja matka jatkui kohti oikeaa tiskiä. Pääsimme nopeasti ostamaan liput ja päätimme mennä vain toiseen kerrokseen asti, emme huipulle saakka. Lipun hinta toiseen kerrokseen oli 16€, huipulle 25€. Lippu portaisiin on kaikista edullisin.

Rattaat sai ottaa mukaan mutta suosittelen matkarattaita. Rattaat on pantava kokoon hissimatkaa varten ja kiivettävä kapeat kierreportaat päästäkseen hissitasolle. Lapsiperheitä ei huomioida mitenkään eikä kukaan työntekijä tullut auttamaan portaissa vaippakassin, rattaiden ja taaperon kanssa, ihmiset vain pyrkivät ohi työntekijöiden huutaessa ”eteenpäin eteenpäin, siirtykää eteenpäin!”. Perin pariisilaista.

Eiffel-tornissa

Pääsimme hissiin ja ajoimme toiseen kerrokseen. Korkeanpaikankammo kutitteli varpaita, muljautteli vatsanpohjaa ja sai tornin huojumaan. Lujaa. Mutta fiilis oli mahtava, jessss! Onnistuimme!

Vaikka puhuri muistutti helmikuun kylmyydestä, maltoimme hetken ihailla maisemia. Sitten vauva alkoi inahdella siihen malliin, että kohta olisi maitobaarille kysyntää. Toisessa kerroksessa on matkamuistomyymälä ja vessaan päästäkseen tulee laskeutua ensimmäiseen kerrokseen, jossa on myös ravintola. Vaan ei mikä tahansa pikaruokaravintola, vaan Le Jules Verne, fine dining ravintola. Mikäli haluaa ikimuistoisen ruokaelämäyksen pariisilaisen romantiikan höystämänä, niin uskoisin että Le Jules Verne täyttää toiveet.

Eiffelin ravintolaan voi varata pöydän tästä. Le jules Vernen herkkuja voi kuolata täältä.

Näkymä Eiffel-tornin 2. kerroksesta.

Taaperokin alkoi näyttää merkkejä lähestyvästä ketarat-kohti-katto-ja-kirkumaan-kohtauksesta, joten katsoimme parhaaksi palata maan pinnalle. Syötin taaperolle tauotta voisarvea, juotavaa jugurttia ja banaania pitääkseni känkkäränkän käsivarren mitan loitolla.

Avuliaat ohikulkijat auttoivat portaissa rattaiden kanssa ja pääsimme takaisin tornin juurelle. Maatasolla myydään pikkupurtavaa ja naposteltavaa mutta meidän matkamme jatkui kohti bussipysäkkiä. Exit/sortie-ulospääsyporttia valitessa kannattaa valita pyörätuolimerkittyportti, mikäli mukana on rattaat. Muut portit ovat pyöröovia joihin ei rattaiden kanssa meno onnistu.

Valitse tämä exit jos mukana rattaat

Heitimme yläfemmat onnistuneen reissun merkiksi ja lähdimme kotimatkalle. Lystin päätteeksi, nälän ja voittajatunteen sokaisemina, hyppäsimme väärään bussiin (se oikea tuli perässä) ja saimme kotimatkalle kaupan päälle extranähtävydet.

Yhteenveto

Eiffel-torniin meno onnistuu lapsiperheeltä mutta mukaan kannattaa pakata paljon evästä, kaulaliina, kärsivällisyyttä, kevyet kokoontaitettavat rattaat, mielellään kaksi aikuista ja AIKAA. Retkenhän voi päättää piknikkiin Eiffelin edessä tai Seinen varrella, jos sää sallii.

Mikäli haluaa ihailla Eiffel-tornia kauempaa, on Trocadero ihanteellinen valinta. Metropysäkiltä ylös noustessa Eiffel-torni kohoaa edessä kuin tarjottimella.

Taaperon loppusanat illalla kotona: ”Ei enää Eiffel-torniin äiti, ei enää!”.

 

Eiffel-torni Trocaderosta katsottuna

Julkinen liikenne Pariisissa vaunujen kanssa

Metro

Pariisissa on kattava julkinen liikenne, ja keskustan alueella liikuttaessa (vyöhykkeet 1 ja 2) vilisee metropysäkkejä lähes yhtä paljon kuin leipomoita. Metro on varmasti se tutuin ja suosituin liikkumismuoto Pariisin sisällä, verkosto on hyvin kattava ja metrot liikkuvat muutaman minuutin vuorovälein. Metropysäkin tunnistaa maan päällä olevasta Metropolitan- sisäänkäynnistä tai uudemmat pysäkit keltaisesta M-kirjaimesta. Lippuja voi ostaa asematasolla olevasta automaatista tai Tabac- eli tupakkakaupoista.

 

Käytin ennen vauvan saamista lähes pelkästään metroa, metro ei jäänyt ruuhkiin ja niitä liikkui usein. Ensimmäistä kertaa oltuani liikkeellä uutuuden karheiden Emmaljungieni kanssa törmäsin ongelmaan, miten päästä asemalaituritasolle ilman hissiä tai rullaportaita?

Pariisin metroverkosto on avattu yleisölle 19.7.1900 Pariisin maailmannäyttelyä varten.

Tätä historiallista taustaa vasten on ymmärrettävää, että kaikki metroasemat eivät ole esteettömiä. Sekä tekniset, taloudelliset että turvallisuusrajoitukset, samoin kuin rakennuslakimääräykset rajoittavat metroverkoston uudelleen rakentamista. Ranskan laki määrää esteettömän kulkemisen mahdollisuuden kaikille asemille, mutta mikäli metroasemalle pääsee bussilla tai raitiovaunulla, niin metroaseman ei ole pakko täyttää esteettömyysvaatimuksia. Pariisin kaikki bussi- ja raitiovaunulinjat ovat esteettömiä.

Handicap.fr:n kesäkuussa 2017 teettämän selvityksen mukaan kaikkien 303 aseman muuttaminen esteettömiksi maksaisi arvioilta neljästä kuuteen miljardia euroa.

Pariisin metroverkosto. Lähde: Ratp.fr

Vain metrolinja 14 on kokonaan esteetön. Myös kaikki uudet asemat rakennetaan esteettömiksi. Samoin RER-junalinjat ovat esteettömiä kahta asemaa lukuun ottamatta (Luxembourg ja La Croix de Berny ). Esimerkiksi matka lentokentältä keskustaan usein tehdään RER-junalla.

Bussit

Niinpä aloin käyttämään busseja. Pariisissa vaunujen kanssa liikkuessakin on maksettava bussilippu. Ongelmallista onkin välillä juuri maksaminen/ lipun leimaaminen, mikäli lukulaite löytyy vain etuovien läheisyydestä. Monet rattaat eivät tuppaa mahtumaan etuovista sisään, joten maksamisen jälkeen tulisi peruuttaa etuovista keskioville ulkokautta ja vain toivoa, että kuljettaja muistaa odottaa eikä kaasuttele tiehensä. Perässä tulevat kanssamatkustajat eivät myöskään aina olleet kovin mielissään vastavirtaan peruuttamisesta.

Toinen tapa toimia, jota yleensä suosin bussiin pääsyn maksimoimiseksi, on nousta suoraan sisään bussiin keskiovista. Sitten odotetaan että muut matkustajat pääsevät paikoilleen, kunnes seuraa jokseenkin hikeä kirvoittava vaihe; vaunut on jätettävä yksin siksi aikaa kun kipaisee leimaamaan lippunsa. Yleensä pyydän jotain avuliasta kanssamatkustajaa katsomaan vaunujen perään hetken ja näin olen huomannut muidenkin toimivan, on silti ilkeä tunne jättää lapsi hetkeksikin yksin kaupungissa, jossa koulut ja puistotkin on suojeltu korkeilla aidoilla. Kaikista helpointa matkustaminen on, jos saattuu pääsemään bussiin, jossa on leimauslaite keskelläkin tai matkustaa seuralaisen kanssa joka voi leimata lippusi. Myös bussista poispääseminen on välillä ongelmanratkaisutehtävä jos keskiovet aukeavat suoraan puun/roskalaatikon/väärin parkkeeratun moottoripyörän eteen. Vaihtoehtoina on joko siipien kasvatus selkään tai pellepeloton moodin aktivoiminen vaunuihin. Myös avuliaat ohikulkijat ovat toimiva ratkaisu tällaisessa tilanteessa.

Pariisin bussiverkosto. Lähde: Ratp.fr

Raitiovaunuissa on leimauslaite kaikkien ovien läheisyydessä, joten siellä ei tule samaa ongelmaa rattaiden yksin jättämisestä.

Taksilla kulkeminen onnistuu ilman turvaistuinta, sillä Ranskan liikennelaki antaa poikkeusluvan matkustaa taksin takapenkillä ilman vauvan turvaistuinta. Pariisin aggressiivisen liikenteen tuntien, en suosi tätä tapaa mikäli muita vaihtoehtoja on tarjolla. Lakon aikana, samoin kuin aikaisina aamuyön tunteina lentokentälle matkatessa, olen joutunut käyttämään taksia. Ja kaikki meni  ihan hyvin.

Metrolaiturilla. Apuvoimien kanssa onnistuu rattaiden kanssa kulkeminenkin.

 

 

 

Mikä avuksi lentomatkaan taaperon kanssa? osa 1

Tykkään valmistautua lentomatkoihimme kuin hurrikaaniin konsanaan. Käyn läpi mielessäni kaiken mahdollisen mikä ikinä vaan voi mennä pieleen ja valmistaudun sen mukaan. Pakkaan siis vara-asun ja vara-asun vara-asun. Samoin ruokia. Joka makua, joka muodossa. Jos ei sose maistu, ehkäpä leipä. Ja jos ei aamulla uppoa puuro, kokeillaan matkalla valmistetrasta. Tutteja sullon joka taskuun. Ja jos kirja ei kiinnosta, katsotaan offline-tilaan ladattu Peppa-possu. Ja siltikin kaikki voi mennä pieleen. Tai sitten ihan putkeen. Näinkin on välillä käynyt.

Oma tapani valmistautua ei sovi kaikille. Mieheni ihmettelee kerta toisensa jälkeen sitä stressiä, jonka vallassa touhotan lähtöpäivän aattona. Mutta kun vihdoin pääsemme matkaan, tiedän tehneeni kaikkeni ja olen valmistautunut kohtaamaan matkan kaikki haasteet kolmipäisen tultasyöksevän lohikäärmeen mukaan lukien

Check in
Jättäessäni matkalaukkua check-in-tiskille, pyydän aina virkailijaa tarkastamaan, mikäli koneessa olisi sen verran tilaa, että vauva/taaperokin saisi oman paikan lennon ajaksi. Nousut ja laskut alle kaksivuotias matkustaa vanhemman sylissä mutta kun turvavyömerkkivalo sammuu, lapsen voi siirtää omalle penkille nukkumaan ja leikkimään. Välillä kone on niin täynnä, ettei tyhjiä paikkoja ole, mutta kun tyhjän paikan saa, tuntuu siltä, että puolet matkan kauhuista on jo vältetty.

Käsimatkatavarat
Alle kaksivuotiaan kanssa matkustettaessa saa mukana olla omien tavaroiden lisäksi yksi käsimatkatavara vauvalle. Meillä on ollut mukana vaippakassi, josta löytyvät kaikki lelut, vaipat, varavaatteet, ruuat jne. Lapselle saa lisäksi ottaa vesipullon ym nestemäistä ruokaa, vaikka muuten nämä ovat kiellettyjä. Turvatarkastuksessa lapsen ruuat ja juomat tulee ottaa esiin. Norwegianilla vauvan kanssa matkustettaessa saa aikuisen matkalaukku olla muutaman kilon painavampi kuin sen 20 kg.

Matkatavaraa piisaa!

Turvatarkastus
Helsingistä Pariisiin lennettäessä alkaa turvatarkastuksen kohdalla matkan yksi ”mustekalavaiheista”. Kutsun sitä mustekalavaiheeksi siksi, että vain mustekalalla on tarpeeksi käsiä pitää vauvaa sylissä, riisua oma ja vauvan takki, laittaa läpivalaisulaatikoihin nesteet, tietokoneet jne. ja laittaa matkarattaat kokoon. Olen matkustanut vauvan kanssa siitä lähtien kun tämä oli noin 2kk ikäinen, enkä vieläkään noin 15 edestakaisen lentomatkan jälkeen tiedä, miten tämä vaihe tulisi onnistuneesti suorittaa.

Helpointa oli vauvan ollessa niin pieni, että tämä kulki vielä rintarepussa. Ulkovaatteet pois, tavarat laatikkoon ja viimeisenä harras toive apukäsistä jotka pitelisivät vauvaa sen aikaa, kun itse kuoriudut ulos kantorepusta. (Ja älä laita vauvaa siihen laatikkoon. Jos takaa tuleekin kiireinen matkustaja joka tuuppaa laatikkojonoa eteenpäin, niin vauvalle voi käydä huonosti.) Sitten porteista läpi, rintareppu takaisin paikoilleen ja tavarat kokoon. Helsinki-Vantaan lentokentän turvatarkastuksessa on perheportti, josta pienten lasten kanssa matkustavat pääsevät jonottamatta turvatarkastukseen. Mikä parasta, niin täältä löytyy syöttötuoli mustekalaongelmaa helpottamaan. Saat siis laitettua lapsen istumaan syöttötuoliin siksi aikaa, että saat pakattua kaikki tavarasi takaisin kokoon ja päällysvaatteet päälle. Ihan paras juttu siinä kohtaa!

Taaperon ja matkarattaiden kanssa matkustettaessa tulee turvatarkastuksessa vastaan toisenlaisia haasteita. Ensinnäkin taapero karkaa HETI, kun alat äheltämään rattaita kokoon. Spurtti perään, taapero ruotuun ja sitten jatkuu nesteiden, tablettitietokoneen ja vauvanruokien perkaus laukuista. Hups, taapero on taas karannut. Spurtti perään ja homma jatkuu. Kun päästään turvatarkastusportin läpi, niin syöttötuolihan se siellä siintelee ja äiti saa rauhassa pakata tavaransa kokoon. Koska sitä tavaraa riittää.

Monesti kanssamatkustajat rajoittavat taaperon säntäilyhalukkuutta, sillä muita matkustajia on kiva katsella, eikä karkuun pääse niin helposti raaja- ja laukkuviidakon läpi.

wc:ssä vaipanvaihtopöytä

Leikkitila
Kun on vihdoin päästy lapsen kanssa lähtöporttialueelle, on ensimmäinen rasti on saavutettu. Sitten koittaa hengähdyshetki, mikäli aikaa riittää. Kakkosterminaalissa on lähtöportin 20 läheisyydessä lasten leikkitila, jossa on muutama lelu, pieni liukumäki, muutama tuoli ja pöytä. Se on oikea keidas! Siinä lentokoneita suurista ikkunoista ihmetellessä on hetki hengähtää ja syöttää lapselle pieni välipala, jotta lapsi pysyy hyväntuulisena vielä, kun koneeseen nousu alkaa. Vaippakin on helppo vaihtaa tässä kohtaa ja vaipanvaihtopöydällä varustettu wc sijaitsee aika lähellä leikkitilaa.

Leikkitila lentokentällä

Lastenrattaat
Mikäli matkustan ilman omia matkarattaita,  turvatarkastuksen läpäistyämme yritän löytää käsiini lentokentän lastenrattaat. Niissä on punainen Reiman viiri ja ainakin oma taaperoni kapuaa näihin mielellään. Laukunkin saa roikkumaan rattaiden aisaan ja hetken voi nautti kevyestä olosta, parhaassa tapauksessa ehkä viipottaa pikaisesti jopa Taxfreen läpi. Todennäköisesti kuitenkaan ei.

Näitä rattaita lentokentällä lainassa ilmaiseksi. Oma taapero kapuaa kyytiin mielellään.

Lentomatkan kuvaus jatkuu seuraavassa postauksessa