Pallomeri Pariisin huipulla

Montparnassen näköalatorni taaperon kanssa

Helteinen huhtikuun lauantai (outo sanapari, harvemmin huhtikuussa helteitä, tuskin edes puissa lehtiä) johdatti meidät ihailemaan näköaloja Montparnassen näköalatorniin. Kyseessä on se musta torninkuvatus, jonka näkee vähän joka suunnasta Pariisia. Kaupungin ensimmäinen pilvenpiirtäjä. Joku lapsenmielinen oli saanut loistoidean pystyttää pallomeri tornin huipulle!

Kävimme jo viikko sitten pyrkimässä torniin. ”Valitan, pallomereen on puolen tunnin jono, jonka jälkeen se suljetaan.” Selvä, lauantaina siis täsmäisku heti paikan auetessa. Liput torniin voi ostaa halutessa etukäteen vaikka tästä, tai jonottaa tornin jalan juuressa. Alle neljävuotiaille sisäänpääsy on maksuton, mutta maksutonkin lippu pitää hankkia. Olimme ostaneet aikuisille liput etukäteen mutta jouduimme jonottamaan taaperolle omaa lippua.

Hissillä ylös ja onneksi rattaat sai jättää aulaan ennen näköalatasanteelle nousua. Omalla vastuulla tietenkin.

Näköalatasanteen maisemat hivelivät silmää. Sininen taivas ja sampanjabaari nurkassa saivat tuntemaan, kun olisi noussut taivaan odotushuoneeseen. Ihmisiä ei ollut kuin kourallinen ja pääsimme sukeltamaan lähes jonottamatta pallomereen. Suojat jalkaan, käsidesiä kouriin ja menoksi.

Taapero upposi pohjaan kun kivi. Jalat eivät meinaneet kantaa. Kikatutti, äitiä ja taaperoa. Aurinko porotti päähän ja pallot lentelivät.

Viiden minuutin päästä olin puhki. Aurinko grillasi jakausta ylikypsäksi ja taapero upposi pinnan alle aina kun yritin hetken hengähtää. Pelkäsin lapsen jäävän jonkun jalkoihin.

”Vaihto!”, kajahti työntekijän huuto ja pelasti pallomerestä. Meressä sai pulikoida 10 minuuttia kerrallaan, ennen uuden ryhmän tuloa. ”Lisää pallomerta!” kuului komennus polven yläpuolelta. Ranskis pääsi lapsen kanssa seuraavaan uintisessioon.

Napero rakasti joka hetkeä. Tunnetusti näillä alle metrin mittaisilla ei ole mitään itsesuojeluvaistoa, eikä ollut väliksi, vaikka lapsi lipsahti välillä kokonaan huppeluksiin. Sitten huomasin naperon toisen kengän puuttuvan. Siirryimme lapsen kanssa varjoon Ranskiksen jäädessä kroolailemaan ja etsimään Tuhkimon kenkää.

Kymmenen minuutin päästä, kasvot hikea kiillellen ja puuskuttaen Ranskis palasi: ”mahdotonta, sukelsin joka nurkkaan eikä kenkää löytynyt”.

Tuulettomana päivänä varjolämpötilan hätyytellessä 30 astetta, oli suorassa auringossa olo kuin paistinpannulla. Päätimme lähteä. Pallomeri käy urheilusta kaiken ikäisille ja 10 minuuttia pallomeressä tuntuu puolelta tunnilta maan päällä (taapero ei varmaan allekirjoita tätä).

Pienten puolesta saa varoa mutta muuten aika vekkuli kokemus. Pallomeri on Montparnassen tornissa kevätlomakauden ajan, näköalatasanne auki ympäri vuoden. Näkymät kuin Eiffel-tornista, paitsi että itse Eiffel-torni näkyy hienosti. Iltaruskon aikaan aurinko maalaa kaupungin pastellisävyihin ja kuumuuskin hellittää.

Metro: Montparnasse, 14. arr.

Ps. Prinssi voi vinkata tänne, jos Tuhkimon pinkki lenkkari kokoa 23 tulee vastaan pallomeressä.

Mutkitellen Montmartrella

Montmartre on yksi lempipaikoistani Pariisissa. Tunnelma on ihanampi kuin mitkään sanat tai kuvaukset. Anna paikalle aikaa, heittäydy hetkeen, katsele, kuuntele, aisti ja maista. Pariisin näyttäytyessä siniharmaana jalkojen juuressa, lähtee mielikuvitukseni laukkaan. Ymmärrän hyvin maisemaefektin merkityksellisyyden menneen ajan maalareille, vaikka itse maalailen vain mielessäni kuvaa täydellisestä päivästä Pariisissa. Monesti olisin kehystänyt sellaisen mieleeni juuri Montmartrella.

Tästä alkaa matka Montmartrelle

Lähtiessäni kipuamaan Montmartren kukkulalle, lähtee suosikkireittini Moulin Rougen eli punaisen myllyn edestä. Metroasema Blanche (linja 2) on suoraan kohteen edessä. Maaliskuinen päivä lupaili jo enteitä keväästä lämpöasteiden kohotessa kymmeneen. Kadun molemmat puolet ovat täynnä kahvilaa, ravintolaa, matkamuistomyymälää ynnä muuta putiikkia.

Kiivetessä kukkulaa ylös, saa aikaa kulumaan juuri niin paljon kun sitä riittää. Mäki on kuin noutopöytä, on juusto-, kala-, liha- ja herkkukauppaa, kahvilaa, ravintolaa, sushia, oikeastaan koko ruokamaailman kirjo edustettuna. Tästä on helppo ostaa eväät mukaan, mikäli mielii pikniköidä kukkulan huipulla (suosittelen!) tai muuten vai pysähtyä nautiskelemaan tunnelmasta kahvikupin ääreen vaikka Amelie elokuvasta tuttuun kahvilaan, Cafe des 2 moulin.

Mäki nousee paikoin jyrkästikin joten suosittelen laittamaan vaunuihin/rattaisiin jarrun pysähtyessäsi. Muiden suureksi huvitukseksi otan ylämäet yleensä lihastreeninä puuskuttaen jyrkimmät kohdat kuin veturi, vauhtia hidastamatta. (Huvinsa kullakin!)

Aikaisemmin Montmarte näyttäytyi köyhemmän väen paikkana. Kabareet ja taiteilijat loivat paikalle omanlaisensa vapaan ilmapiirin, ja tunnelma oli ihan toisenlainen kun suurten bulevardien täyttämässä keskustassa.

Lähestyttäessä taiteilijoiden aukiota (Place du Tertre), muuttuvat kadut entistä kapeammiksi. Aukio on avattu 1635 ja on edelleen Montmartren turismin sydän. Paikka on yhä täynnä taiteilijoita myymässä maalauksiaan samoin kuin ikuistamassa turisteja muotokuviin. Place du Tertren kaikki reunat ovat täynnä ravintoloita terasseineen ja kuhinaa katsellessa voi hetken aistia Renoirin, van Goghin ja Picasson inspiraation lähdettä.

Kuhinaa Taiteilijoiden aukiolla

Aukiolle ei pakko kiivetä, vaan sinne kulkee sekä julkisen liikenteen bussi että pieni turistijuna. Myös köysiratahissi kukkulan juurelta kuljettaa ylös ja alas.

Tauko tekee terää!

Ollessani opiskelijana Pariisissa parikymppisenä, joimme monet euron viinipullot juuri täällä maailman huipulla, kuunnellen iloista elämän sorinaa ja haaveillessa aikuisuudesta. Ja nyt olen päässyt sinne asti, aikuisuuteen. Taapero herättää haaveilustani äkäisesti karjahtaen ja muistuttaa toisenlaisesta täydellisyydestä. Ihana on sekin ❤

Anna paikalle aikaa, heittäydy hetkeen, katsele, kuuntele, aisti ja maista.

Sacre-Coeur

Funikulaari eli köysiratahissi kuljettaa perheet ylös ja alas ilman tuskanhikea ja rattaiden kantamista. Hissiin käy tavallinen metrolippu. Tämä on nopein tapa päästä Sacre-Coeur kirkolle mikäli aikaa on vähän tai sää huono.

Köysiratahississä

Mäen juurella on karuselli ja pieni kiipeilyteline pikkuväen viihdykkeeksi. Naperoni kiljui riemusta päästessään vihdoin vapaasti juoksentelemaan. Jos tilanne sallii, suosittelen piknikkiä rinteessä. Kaupungin levitessä jalkojen juuressa saa todella tuntea olevansa Pariisissa.

Sacre-Coeur, Pyhän Sydämen basilika

Pour Ludivine, en Français ( plus facile que google translator 😉

Une des mes places préférées dans le monde entier est Montmartre et ce depuis longtemps. J’étais une jeune étudiante au début de ma vingtaine et avec mes amis on venait sur le haut de la butte à ressentir Paris. On buvait de la piquette, juste parce qu’on pouvait ( les bouteilles de vin à un euro n’existaient pas en Finlande et n’existe d’ailleurs toujours pas!). On rêvait le futur, Paris flirtait avec nous et offrait mille et une images possible pour la vie. 

La p’tite bout de chou rugit maintenant impatiemment dans la poussette et le futur est vraiment arrivé, on y est. La jeunesse était magnifique, le présent est beau aussi  ❤