Pallomeri Pariisin huipulla

Montparnassen näköalatorni taaperon kanssa

Helteinen huhtikuun lauantai (outo sanapari, harvemmin huhtikuussa helteitä, tuskin edes puissa lehtiä) johdatti meidät ihailemaan näköaloja Montparnassen näköalatorniin. Kyseessä on se musta torninkuvatus, jonka näkee vähän joka suunnasta Pariisia. Kaupungin ensimmäinen pilvenpiirtäjä. Joku lapsenmielinen oli saanut loistoidean pystyttää pallomeri tornin huipulle!

Kävimme jo viikko sitten pyrkimässä torniin. ”Valitan, pallomereen on puolen tunnin jono, jonka jälkeen se suljetaan.” Selvä, lauantaina siis täsmäisku heti paikan auetessa. Liput torniin voi ostaa halutessa etukäteen vaikka tästä, tai jonottaa tornin jalan juuressa. Alle neljävuotiaille sisäänpääsy on maksuton, mutta maksutonkin lippu pitää hankkia. Olimme ostaneet aikuisille liput etukäteen mutta jouduimme jonottamaan taaperolle omaa lippua.

Hissillä ylös ja onneksi rattaat sai jättää aulaan ennen näköalatasanteelle nousua. Omalla vastuulla tietenkin.

Näköalatasanteen maisemat hivelivät silmää. Sininen taivas ja sampanjabaari nurkassa saivat tuntemaan, kun olisi noussut taivaan odotushuoneeseen. Ihmisiä ei ollut kuin kourallinen ja pääsimme sukeltamaan lähes jonottamatta pallomereen. Suojat jalkaan, käsidesiä kouriin ja menoksi.

Taapero upposi pohjaan kun kivi. Jalat eivät meinaneet kantaa. Kikatutti, äitiä ja taaperoa. Aurinko porotti päähän ja pallot lentelivät.

Viiden minuutin päästä olin puhki. Aurinko grillasi jakausta ylikypsäksi ja taapero upposi pinnan alle aina kun yritin hetken hengähtää. Pelkäsin lapsen jäävän jonkun jalkoihin.

”Vaihto!”, kajahti työntekijän huuto ja pelasti pallomerestä. Meressä sai pulikoida 10 minuuttia kerrallaan, ennen uuden ryhmän tuloa. ”Lisää pallomerta!” kuului komennus polven yläpuolelta. Ranskis pääsi lapsen kanssa seuraavaan uintisessioon.

Napero rakasti joka hetkeä. Tunnetusti näillä alle metrin mittaisilla ei ole mitään itsesuojeluvaistoa, eikä ollut väliksi, vaikka lapsi lipsahti välillä kokonaan huppeluksiin. Sitten huomasin naperon toisen kengän puuttuvan. Siirryimme lapsen kanssa varjoon Ranskiksen jäädessä kroolailemaan ja etsimään Tuhkimon kenkää.

Kymmenen minuutin päästä, kasvot hikea kiillellen ja puuskuttaen Ranskis palasi: ”mahdotonta, sukelsin joka nurkkaan eikä kenkää löytynyt”.

Tuulettomana päivänä varjolämpötilan hätyytellessä 30 astetta, oli suorassa auringossa olo kuin paistinpannulla. Päätimme lähteä. Pallomeri käy urheilusta kaiken ikäisille ja 10 minuuttia pallomeressä tuntuu puolelta tunnilta maan päällä (taapero ei varmaan allekirjoita tätä).

Pienten puolesta saa varoa mutta muuten aika vekkuli kokemus. Pallomeri on Montparnassen tornissa kevätlomakauden ajan, näköalatasanne auki ympäri vuoden. Näkymät kuin Eiffel-tornista, paitsi että itse Eiffel-torni näkyy hienosti. Iltaruskon aikaan aurinko maalaa kaupungin pastellisävyihin ja kuumuuskin hellittää.

Metro: Montparnasse, 14. arr.

Ps. Prinssi voi vinkata tänne, jos Tuhkimon pinkki lenkkari kokoa 23 tulee vastaan pallomeressä.

Galeries Lafayetten kattoterassille kirmaamaan!

Hikinen shoppailurupeama Galeries Lafayettessa takana ja aurinkokin pilkistelee? Olet juuri oikeassa paikassa! Tavaratalon seitsemännestä kerroksesta pääsee kattoterassille (myös liukuportaita pitkin!) josta on hulppeat näkymät ympäri Pariisia. Kattoterassi on auki ympäri vuoden, nykyään myös sunnuntaisin, joten lapsen alkaessa uhkua ja puhkua räjähdyaltista rattaisiin pakkautunutta ylienergiaa, voi olla hyvä pitää hetken taukokirmailu katolla.

Katolle ei ole pääsymaksua ja siellä voi nauttia vaikka eväiltä. Kuudennessa kerroksessa on kanttiinityyppinen ravintola, josta voi itse koostaa lämpöisen ruuan. Lapsille voi valita jauhelihapihviä, kanaa, kalaa, ranskalaisia ja vihanneksia. Lisäksi tarjolla on salaatteja, jälkiruokaa, keittoa ja ja juotavaa. Lämmin lasten annos on reilut 8 euroa, aikuisten muutaman euron enemmän.

Viidennessä kerroksessa on lastenvaate- ja leluosasto jonne voi palata jatkamaan ostosturneeta vilvoittavan (ainakin maaliskuussa) terassireissun päätteeksi. Myös wc löytyy ylimmistä kerroksista ja vaipanvaihtokin onnistuu. Imetyshuone löytyy samoin viidennestä kerroksesta.

Galeries Lafayetten leluosasto

Oma napero oli silminnähden yhteistyöhaluisempi laukattuaan hetken katolla, ahmittuaan kupunsa täyteen ja siirryttyään sen suuremmitta tappeluitta rattaisiin päättämään shoppailusession pikaiseen vierailuun naisten osastoilla 😉 .

Mutkitellen Montmartrella

Montmartre on yksi lempipaikoistani Pariisissa. Tunnelma on ihanampi kuin mitkään sanat tai kuvaukset. Anna paikalle aikaa, heittäydy hetkeen, katsele, kuuntele, aisti ja maista. Pariisin näyttäytyessä siniharmaana jalkojen juuressa, lähtee mielikuvitukseni laukkaan. Ymmärrän hyvin maisemaefektin merkityksellisyyden menneen ajan maalareille, vaikka itse maalailen vain mielessäni kuvaa täydellisestä päivästä Pariisissa. Monesti olisin kehystänyt sellaisen mieleeni juuri Montmartrella.

Tästä alkaa matka Montmartrelle

Lähtiessäni kipuamaan Montmartren kukkulalle, lähtee suosikkireittini Moulin Rougen eli punaisen myllyn edestä. Metroasema Blanche (linja 2) on suoraan kohteen edessä. Maaliskuinen päivä lupaili jo enteitä keväästä lämpöasteiden kohotessa kymmeneen. Kadun molemmat puolet ovat täynnä kahvilaa, ravintolaa, matkamuistomyymälää ynnä muuta putiikkia.

Kiivetessä kukkulaa ylös, saa aikaa kulumaan juuri niin paljon kun sitä riittää. Mäki on kuin noutopöytä, on juusto-, kala-, liha- ja herkkukauppaa, kahvilaa, ravintolaa, sushia, oikeastaan koko ruokamaailman kirjo edustettuna. Tästä on helppo ostaa eväät mukaan, mikäli mielii pikniköidä kukkulan huipulla (suosittelen!) tai muuten vai pysähtyä nautiskelemaan tunnelmasta kahvikupin ääreen vaikka Amelie elokuvasta tuttuun kahvilaan, Cafe des 2 moulin.

Mäki nousee paikoin jyrkästikin joten suosittelen laittamaan vaunuihin/rattaisiin jarrun pysähtyessäsi. Muiden suureksi huvitukseksi otan ylämäet yleensä lihastreeninä puuskuttaen jyrkimmät kohdat kuin veturi, vauhtia hidastamatta. (Huvinsa kullakin!)

Aikaisemmin Montmarte näyttäytyi köyhemmän väen paikkana. Kabareet ja taiteilijat loivat paikalle omanlaisensa vapaan ilmapiirin, ja tunnelma oli ihan toisenlainen kun suurten bulevardien täyttämässä keskustassa.

Lähestyttäessä taiteilijoiden aukiota (Place du Tertre), muuttuvat kadut entistä kapeammiksi. Aukio on avattu 1635 ja on edelleen Montmartren turismin sydän. Paikka on yhä täynnä taiteilijoita myymässä maalauksiaan samoin kuin ikuistamassa turisteja muotokuviin. Place du Tertren kaikki reunat ovat täynnä ravintoloita terasseineen ja kuhinaa katsellessa voi hetken aistia Renoirin, van Goghin ja Picasson inspiraation lähdettä.

Kuhinaa Taiteilijoiden aukiolla

Aukiolle ei pakko kiivetä, vaan sinne kulkee sekä julkisen liikenteen bussi että pieni turistijuna. Myös köysiratahissi kukkulan juurelta kuljettaa ylös ja alas.

Tauko tekee terää!

Ollessani opiskelijana Pariisissa parikymppisenä, joimme monet euron viinipullot juuri täällä maailman huipulla, kuunnellen iloista elämän sorinaa ja haaveillessa aikuisuudesta. Ja nyt olen päässyt sinne asti, aikuisuuteen. Taapero herättää haaveilustani äkäisesti karjahtaen ja muistuttaa toisenlaisesta täydellisyydestä. Ihana on sekin ❤

Anna paikalle aikaa, heittäydy hetkeen, katsele, kuuntele, aisti ja maista.

Sacre-Coeur

Funikulaari eli köysiratahissi kuljettaa perheet ylös ja alas ilman tuskanhikea ja rattaiden kantamista. Hissiin käy tavallinen metrolippu. Tämä on nopein tapa päästä Sacre-Coeur kirkolle mikäli aikaa on vähän tai sää huono.

Köysiratahississä

Mäen juurella on karuselli ja pieni kiipeilyteline pikkuväen viihdykkeeksi. Naperoni kiljui riemusta päästessään vihdoin vapaasti juoksentelemaan. Jos tilanne sallii, suosittelen piknikkiä rinteessä. Kaupungin levitessä jalkojen juuressa saa todella tuntea olevansa Pariisissa.

Sacre-Coeur, Pyhän Sydämen basilika

Pour Ludivine, en Français ( plus facile que google translator 😉

Une des mes places préférées dans le monde entier est Montmartre et ce depuis longtemps. J’étais une jeune étudiante au début de ma vingtaine et avec mes amis on venait sur le haut de la butte à ressentir Paris. On buvait de la piquette, juste parce qu’on pouvait ( les bouteilles de vin à un euro n’existaient pas en Finlande et n’existe d’ailleurs toujours pas!). On rêvait le futur, Paris flirtait avec nous et offrait mille et une images possible pour la vie. 

La p’tite bout de chou rugit maintenant impatiemment dans la poussette et le futur est vraiment arrivé, on y est. La jeunesse était magnifique, le présent est beau aussi  ❤

Leijonankesyttäjä Pariisissa? Sirkukseen siis!

Mitä tehdä Pariisissa talvella lasten kanssa kun sadetta vihmoo vaakasuorassa? No lähteä talvisirkukseen! Leijonankesyttäjä, elävä tykinkuula ja viiksekäs tirehtööri! Tästä kaikesta pääsee nauttimaan livenä Pariisissa.

Cirque d’Hiver Bouglione

Kylmän kostea teltta ei houkuttele? Bouglionen talvisirkus on sisätiloissa historiallisessa rakennuksessa, joka maaliskuisena sadepäivänä vastaanotti meidät lämpöisesti, jopa niin lämpöisesti että taapero viihtyi paljain jaloin.

Cirque d’Hiver Bouglione eli Bouglionen talvisirkus lasketaan osaksi Ranskan kulttuuriperintöä. Rakennusta alettiin rakentaa 1851 jolloin se kantoi vielä nimeä Le Cirque Napoléon. Vuonna 1937 Bouglionen neljä veljestä ottivat sirkuksen hoitaakseen ja valon kaupunkina tunnettu Pariisi pääsi nauttimaan uudenlaisesta taiteesta.

Sirkukseen pääsee helposti metrolinjalla 8. Pysäkki Filles du Calvaire, sortie / exit numero 2 käyttäessä pääsee suoraan sirkusrakennuksen eteen. Sisäänmentäessä tuli avata takit ja laukut turvatarkastuksen merkeissä. Rattaille oli sisätilossa oma säilytyspaikkansa.

Tänne rattaat näytöksen ajaksi

Sisääntullessa tuntui kuin olisi hypännyt aikakoneeseen ja siirtynyt ainakin sata vuotta ajassa taaksepäin. Jo pelkkä rakennus hurmasi tunnelmallaan sekä valaistuksellaan ja sai innostuksen perhoset räpiköimään vatsan pohjassa. Meillä oli paikat parvekkeella josta taaperokin näki hyvin lavalle. Penkkejen välissä kulkeva kauppias möi sirkusleluja ja pitihän sellainen saada. Asiaankuuluvasti myös popcornia oli tarjolla.

Katsomon penkit ja jalkatila olivat erittäin pieniä jopa lentomatkustamiseen tottuneelle! Tämä on ymmärrettävää rakennuksen historiallista taustaa vasten mutta hyvin pitkälle henkilölle suosittelen varaamaan ainakin käytäväpaikkaa. Omat 170 senttiäni taapero sylissä, mahduimme juuri ja juuri samalle penkille.

Sirkussali oli kaunis, ihailin valaistusta ja tunnelmaa, oikeaa silmäkarkkia. Olin ehkä odottanut jotakin jumppasalin tyyppistä ja kontrasti käsilläolevaan oli niin suuri, että hihkuin. Torstai-iltana kello 17.15 alkava näytös ei ollut täynnä, onneksi, niin saimme laukkumme ja muut tavarat tyhjille paikoille. Taaperoita ja ihan vauvojakin oli yleisössä paljon. Musiikki ei ollut liian lujalla eikä sisältänyt äkkipamauksia tai muita epämiellyttäviä elementtejä. Nautin orkesterin soittamasta elävästä musiikista, valoista ja koko sirkuselämyksestä.

Leijonankesyttäjä, elävä tykinkuula ja viiksekäs tirehtööri!

Näytös oli jaettu kahteen tunnin mittaiseen osaan. Väliajalla jonotimme perinteisesti vessaan mutta ehdimme myös pyörähtää kauniissa historiallisessa ”baarissa”. Ranskassa kun olemme, niin sieltä sai tietysti myös halutessaan samppanjaa.

Ensimmäisen näytöksen ajan taapero katsoi keskittyneenä leijonia, hevosia ja pellejä, pupeltaen samalla antumuksella voisarvea ynnä muuta evästä. Toisen puoliajan napero kiipeili penkillä ja yritti myös omaa spektaakkelia, päätti karjaista koko keuhkojensa kyllyydestä juuri kun akrobaatti lavalla oli nousemassa yhden käden seisontaan metrejen korkeudessa. Ohikiitävän sekunnin ajan pelkäsin akrobaatin romahtavan keskittymiskyvyn pettäessä mutta onneksi näin ei käynyt.

Harmiksemme elävä tykinkuulaesitys oli peruttu teknisistä syistä mutta siitä huolimatta sirkus oli hyvin viihdyttävä ja lapsiystävällinen kokemus, suosittelen lämpimästi kaikille. Vaipanvaihtopöytää ei jälleen ollut mutta en sitä osannut odottaakaan. Talvisirkus pyörii noin puoliväliin maaliskuuta tältä talvelta ja alkaa uudelleen lokakuussa 2018.

Sirkus päättyi vaipan vaihtoon

Taaperon ja vauvan kanssa Eiffel-torniin

Kohde: Eiffel-torni, 2krs.

Kokoonpano: taapero 2v1kk, vauva 3kk ja kaksi mutsia täynnä tarmoa

Supervoimat: suomalainen sisu ja jäinen kärsivällisyys

Välineet: äideillä teräsnaisen taikavoimat + kosolti teflonia vaikeuksien välttämiseksi

Lisäksi: rintareppu, rattaat ja naperolle välipalaa känkkäränkän kesyttämiseksi

Kunnianhimoinen suunnitelma, lähteä vauvan ja taaperon kanssa Eiffeliin toteutui helmikuisena keskiviikkona. Syy lienee kauniin kalpeassa auringon paisteessa, joka mukavasti kutitteli äitimyyrien verkkokalvoja ja antoi uskoa koitokseen. Pakkauduimme bussiin ja hurautimme Ecole Militaire-pysäkille, josta pääsimme kävelemään vehreän Champ de Mars-puiston läpi Eiffelin juurelle. Olimme intoa täynnä, kerrankin päästiin tekemään kivoja turistijuttuja! Kukapa ei haluaisi nauttia lomafiiliksistä keskellä viikkoa.

Matka puiston läpi on lyhyt ja molemmin puolin löytyy lasten leikkipuistoja. Vauva veteli sikeitä rintarepussa ja taapero säntäili ristiin rastiin. Päästyämme lähietäisyydelle alkoi jonottaminen ensimmäiseen turvatarkastukseen. Laukut pois ja portista läpi, aika kevyt turvatarkastus verrattuna lentokenttien toimiin. Lasta ei tarvinnut ottaa rattaista pois vaan lykkäsin sellaisenaan portista läpi.

valitse oikea jono

ensimmäinen turvatarkastus

Jonotus

Sitten olimmekin jo tornin jalan juuressa. Jokaisen neljän jalan kohdalla näkyi lippuluukku. Liput voi ostaa halustessaan etukäteen esim täältä. Meillä ei ollut lippuja hankittuna, joten lähdimme etsimään sopivaa tiskiä. Valitsimme niistä lähimmän ja totesin tyytyväisenä rattaiden mahtuvan sinne kehikoiden väliin, joilla jonomuodostelma pidetään ruodussa. Oli helmikuinen arkiaamupäivä ja jonoa ei nimeksikään, ehkä 15-20 henkeä ennen meitä. Yhtäkkiä ystäväni äkkäsi: ”Miksi tuossa lukee portaat?”

lippuluukku portaisiin

rattaat mahtuivat!

Eiffel-tornin huipullehan pääsee myös portaita pitkin, ei ainoastaan hissillä. Ei ihme että jonoa ei ollut. Etelä- (SUD) portilta voi ostaa ainoastaan lipun portaisiin, ei hissiin. Portaita suosivat monesti pohjelihastreeniä hakevien lisäksi henkilöt, jotka haluavat ihailla tornin arkkitehtuuria tarkemmin.

Päästäkseen kävellen Eiffel-tornin toiseen kerrokseen, on noustava 720 askelmaa.

Varustettuna rattailla ja kohtalaisella korkeanpaikankammolla, päätimme peruuttaa toiselle lippuluukulle.

Hissillä Eiffel-torniin

lippuhinnat

maksutavat

Sorry-sorry-excusez-moi-pardon-pardon, ja matka jatkui kohti oikeaa tiskiä. Pääsimme nopeasti ostamaan liput ja päätimme mennä vain toiseen kerrokseen asti, emme huipulle saakka. Lipun hinta toiseen kerrokseen oli 16€, huipulle 25€. Lippu portaisiin on kaikista edullisin.

Rattaat sai ottaa mukaan mutta suosittelen matkarattaita. Rattaat on pantava kokoon hissimatkaa varten ja kiivettävä kapeat kierreportaat päästäkseen hissitasolle. Lapsiperheitä ei huomioida mitenkään eikä kukaan työntekijä tullut auttamaan portaissa vaippakassin, rattaiden ja taaperon kanssa, ihmiset vain pyrkivät ohi työntekijöiden huutaessa ”eteenpäin eteenpäin, siirtykää eteenpäin!”. Perin pariisilaista.

Eiffel-tornissa

Pääsimme hissiin ja ajoimme toiseen kerrokseen. Korkeanpaikankammo kutitteli varpaita, muljautteli vatsanpohjaa ja sai tornin huojumaan. Lujaa. Mutta fiilis oli mahtava, jessss! Onnistuimme!

Vaikka puhuri muistutti helmikuun kylmyydestä, maltoimme hetken ihailla maisemia. Sitten vauva alkoi inahdella siihen malliin, että kohta olisi maitobaarille kysyntää. Toisessa kerroksessa on matkamuistomyymälä ja vessaan päästäkseen tulee laskeutua ensimmäiseen kerrokseen, jossa on myös ravintola. Vaan ei mikä tahansa pikaruokaravintola, vaan Le Jules Verne, fine dining ravintola. Mikäli haluaa ikimuistoisen ruokaelämäyksen pariisilaisen romantiikan höystämänä, niin uskoisin että Le Jules Verne täyttää toiveet.

Eiffelin ravintolaan voi varata pöydän tästä. Le jules Vernen herkkuja voi kuolata täältä.

Näkymä Eiffel-tornin 2. kerroksesta.

Taaperokin alkoi näyttää merkkejä lähestyvästä ketarat-kohti-katto-ja-kirkumaan-kohtauksesta, joten katsoimme parhaaksi palata maan pinnalle. Syötin taaperolle tauotta voisarvea, juotavaa jugurttia ja banaania pitääkseni känkkäränkän käsivarren mitan loitolla.

Avuliaat ohikulkijat auttoivat portaissa rattaiden kanssa ja pääsimme takaisin tornin juurelle. Maatasolla myydään pikkupurtavaa ja naposteltavaa mutta meidän matkamme jatkui kohti bussipysäkkiä. Exit/sortie-ulospääsyporttia valitessa kannattaa valita pyörätuolimerkittyportti, mikäli mukana on rattaat. Muut portit ovat pyöröovia joihin ei rattaiden kanssa meno onnistu.

Valitse tämä exit jos mukana rattaat

Heitimme yläfemmat onnistuneen reissun merkiksi ja lähdimme kotimatkalle. Lystin päätteeksi, nälän ja voittajatunteen sokaisemina, hyppäsimme väärään bussiin (se oikea tuli perässä) ja saimme kotimatkalle kaupan päälle extranähtävydet.

Yhteenveto

Eiffel-torniin meno onnistuu lapsiperheeltä mutta mukaan kannattaa pakata paljon evästä, kaulaliina, kärsivällisyyttä, kevyet kokoontaitettavat rattaat, mielellään kaksi aikuista ja AIKAA. Retkenhän voi päättää piknikkiin Eiffelin edessä tai Seinen varrella, jos sää sallii.

Mikäli haluaa ihailla Eiffel-tornia kauempaa, on Trocadero ihanteellinen valinta. Metropysäkiltä ylös noustessa Eiffel-torni kohoaa edessä kuin tarjottimella.

Taaperon loppusanat illalla kotona: ”Ei enää Eiffel-torniin äiti, ei enää!”.

 

Eiffel-torni Trocaderosta katsottuna