Pariisilaisten suhtautumisesta lapsiin

Kummallinen aamu, kellon viisarit hätyyttelevät kymmentä ja lapsi nukkuu! Olen juonut aamukahvin istuen pöydän ääressä, vilkuillut Hesarin otsikot (alkavat tuntua kaukaisilta osa uutisista) ja vieressä möllöttävä siililelu vie ajatukset pariisilaisten tapaan suhtautua lapsiin.

Tämän lähemmäs Louvrea en vielä uskalla lasta viedä.

Monet suomalaiset kommentoivat pariisilaisten ystävällisyyttä lapsia kohtaan. Lapsille jutellaan ja otetaan enemmän kontaktia julkisilla paikoilla kuin Suomessa. On mukava tunne vanhemmillekin, kun lasta ei heti nähdä häiriönä, vaan tämä otetaan huomioon hymyllä ja muutamalla sanalla. Eilen apteekissa ollessamme lapsi olisi tahtonut järjestää hyllyt uuteen uskoon farmaseutin tuodessa naperolle siililelun. ”Messiii” (=merci) vastasi lapsi iloisena.

Toissapäivänä ostoksilla ollessamme tälle annettiin askartelukirja, välillä tuodaan makeisia, leipomossa saatetaan antaa pullan tapainen. Vanhempien sydäntä lämmittää huomioon ottaminen ja parhaassa tapauksessa pystyn hoitamaan asiat loppuun saakka naperon tutkiessaan saalistaan. Eikä aina ole kyse saamisista, vaan lämpimästä eleestä, joka saa kaupungin näyttämään taas vähän paremmalta paikalta elää.

Vanhempi ikäluokka kommentoi ja juttelee mielellään pienen temppuilijan kanssa, tämän vetäessä parasta apinakavalkaadiaan saadessaan yleisöä. Liittyy varmaan kansanluonteeseen, Suomessa ei sekaannuta toisten asioihin vaan pidetään katse tiukasti omissa kengissä. Täällä taas muutenkin keskustellaan helpommin vieraiden kanssa, miksei siis lastenkin kanssa.

Harjoitellaan brunssilla käymistä

Kontaktin ottaminen voi mennä (suomalaiselle?) joskus liiallisuuksiinkin. Muutaman kerran vieraan tultua ottamaan lapsen syliin ja suukotettua poskelle, ovat sekä äiti että lapsi jähmettyneet hetkeksi. Varmasti silkasta hyvästä tahdosta ja hetken mielijohteesta mutta en silti lämpene ventovieraiden ennakoimattomille syliinkaappauksille.

Alakerran minimarketin kauppias suukottaisi mielellään lapsen ja koiran ohi kulkiessamme. On toki ihanaa nähdä sydämellisiä ihmisiä mutta nykyajan maailmassa en luottaisi tähän, lapsenkaan ei voi antaa totuttautua siihen että vieraat sedät pussailevat. Leipomon täti vielä menettelee mutta tähän vedän rajan. Olenko liian suomalainen vai suojelevainen??

En français

Ici à Paris il arrive souvent que l’enfant reçoive un petit cadeau, un paquet de bonbons ou des compliments. Les gens prennent plus facilement contact avec les enfants qu’en Finlande. Il suffit que notre petite singe a une audience et elle sera ravie de présenter toute sa gamme des bêtises et plaisanteries. Ces gestes chaleureux envers l’enfant font plaisir et rend Paris une place plus agréable à vivre.

Les Finlandais sont plus introvertis et ne parlent pas aux inconnus (je sais c’est cliché mais en même temps si vrai). C’est peut-être la raison même pourquoi les enfants reçoivent moins d’attention.

Les gestes amicaux sont bienvenus mais les excès peuvent vite faire dépasser mes limites, quand par exemple un épicier inconnu attrape ma fille sans demander et donne de gros bisous, on reste glacé toutes les deux. Très certainement son intention était bonne mais je ne veux pas que ma fille croit que les bisous des hommes inconnus devraient faire partie du quotidien. Peut-être que je suis trop finlandaise mais voici ma limite; les bisous de notre boulangère du coin passent encore mais les autres non.

Leijonankesyttäjä Pariisissa? Sirkukseen siis!

Mitä tehdä Pariisissa talvella lasten kanssa kun sadetta vihmoo vaakasuorassa? No lähteä talvisirkukseen! Leijonankesyttäjä, elävä tykinkuula ja viiksekäs tirehtööri! Tästä kaikesta pääsee nauttimaan livenä Pariisissa.

Cirque d’Hiver Bouglione

Kylmän kostea teltta ei houkuttele? Bouglionen talvisirkus on sisätiloissa historiallisessa rakennuksessa, joka maaliskuisena sadepäivänä vastaanotti meidät lämpöisesti, jopa niin lämpöisesti että taapero viihtyi paljain jaloin.

Cirque d’Hiver Bouglione eli Bouglionen talvisirkus lasketaan osaksi Ranskan kulttuuriperintöä. Rakennusta alettiin rakentaa 1851 jolloin se kantoi vielä nimeä Le Cirque Napoléon. Vuonna 1937 Bouglionen neljä veljestä ottivat sirkuksen hoitaakseen ja valon kaupunkina tunnettu Pariisi pääsi nauttimaan uudenlaisesta taiteesta.

Sirkukseen pääsee helposti metrolinjalla 8. Pysäkki Filles du Calvaire, sortie / exit numero 2 käyttäessä pääsee suoraan sirkusrakennuksen eteen. Sisäänmentäessä tuli avata takit ja laukut turvatarkastuksen merkeissä. Rattaille oli sisätilossa oma säilytyspaikkansa.

Tänne rattaat näytöksen ajaksi

Sisääntullessa tuntui kuin olisi hypännyt aikakoneeseen ja siirtynyt ainakin sata vuotta ajassa taaksepäin. Jo pelkkä rakennus hurmasi tunnelmallaan sekä valaistuksellaan ja sai innostuksen perhoset räpiköimään vatsan pohjassa. Meillä oli paikat parvekkeella josta taaperokin näki hyvin lavalle. Penkkejen välissä kulkeva kauppias möi sirkusleluja ja pitihän sellainen saada. Asiaankuuluvasti myös popcornia oli tarjolla.

Katsomon penkit ja jalkatila olivat erittäin pieniä jopa lentomatkustamiseen tottuneelle! Tämä on ymmärrettävää rakennuksen historiallista taustaa vasten mutta hyvin pitkälle henkilölle suosittelen varaamaan ainakin käytäväpaikkaa. Omat 170 senttiäni taapero sylissä, mahduimme juuri ja juuri samalle penkille.

Sirkussali oli kaunis, ihailin valaistusta ja tunnelmaa, oikeaa silmäkarkkia. Olin ehkä odottanut jotakin jumppasalin tyyppistä ja kontrasti käsilläolevaan oli niin suuri, että hihkuin. Torstai-iltana kello 17.15 alkava näytös ei ollut täynnä, onneksi, niin saimme laukkumme ja muut tavarat tyhjille paikoille. Taaperoita ja ihan vauvojakin oli yleisössä paljon. Musiikki ei ollut liian lujalla eikä sisältänyt äkkipamauksia tai muita epämiellyttäviä elementtejä. Nautin orkesterin soittamasta elävästä musiikista, valoista ja koko sirkuselämyksestä.

Leijonankesyttäjä, elävä tykinkuula ja viiksekäs tirehtööri!

Näytös oli jaettu kahteen tunnin mittaiseen osaan. Väliajalla jonotimme perinteisesti vessaan mutta ehdimme myös pyörähtää kauniissa historiallisessa ”baarissa”. Ranskassa kun olemme, niin sieltä sai tietysti myös halutessaan samppanjaa.

Ensimmäisen näytöksen ajan taapero katsoi keskittyneenä leijonia, hevosia ja pellejä, pupeltaen samalla antumuksella voisarvea ynnä muuta evästä. Toisen puoliajan napero kiipeili penkillä ja yritti myös omaa spektaakkelia, päätti karjaista koko keuhkojensa kyllyydestä juuri kun akrobaatti lavalla oli nousemassa yhden käden seisontaan metrejen korkeudessa. Ohikiitävän sekunnin ajan pelkäsin akrobaatin romahtavan keskittymiskyvyn pettäessä mutta onneksi näin ei käynyt.

Harmiksemme elävä tykinkuulaesitys oli peruttu teknisistä syistä mutta siitä huolimatta sirkus oli hyvin viihdyttävä ja lapsiystävällinen kokemus, suosittelen lämpimästi kaikille. Vaipanvaihtopöytää ei jälleen ollut mutta en sitä osannut odottaakaan. Talvisirkus pyörii noin puoliväliin maaliskuuta tältä talvelta ja alkaa uudelleen lokakuussa 2018.

Sirkus päättyi vaipan vaihtoon

Vauvan ja taaperon ruokailu Pariisissa

Lapseni ensimmäinen vuosi syömisineen Pariisissa meni omalla painollaan, emmekä vielä panostaneet sammakon reisiin tai muihin ranskalaisiin gastronomian ihmeisiin. Imetin vauvaa puistoissa, ravintoloissa, lentokoneessa, missä ikinä vain nyt pikkuiselle nälkä iskikään. Imetin suuren ohuen huivin turvin, useimmiten muut eivät edes huomanneet, että huivin alla oli meneillään herkutteluhetki.

Korvikkeita en käyttänyt mutta asummehan täällä korvikkeiden luvatussa maassa. Aina apteekkiin päin vilkaistessanikin näin korkeat korvikepurkkitornit suurine mainoksineen. Toinen kulttuuri ja toisenlaiset asenteet sekä käytännöt, joten Ranskassa korviketta käytetään laajalti jo pelkkien lyhyiden äitiyslomien takia. Korvikkeet ovat yleensä jauhepohjaisia, joten jos oma taapero on kranttu, on ehkä parasta ottaa tuttuja pöperöitä mukaan ainakin loman alkuun. Lentokoneeseen saa vauvalle ottaa nesteitä, joten mikäli jauhepohjaisiin korvikkeisiin päätyy, niin niiden sekoitus onnistuu myös lentomatkan aikana.

Pariisilaisen apteekin korviketarjontaa

Perinteisissä ranskalaisissa ravintoloissa ei ole kovin usein syöttötuoleja tarjolla. Poikkeuksen tekevät ketjuravintolat sekä selkeästi perheille suunnatut ravintolat. Samoin on lasten annosten tarjonta, lasten ruokia tai menua ei ole erikseen listalla, mutta aina voi kysyä, mikäli lapselle olisi mahdollista saada lasten annos. Esimerkiksi Hippopotamus-ketjulla on tarjota lapsille syöttötuoli, ilmapalloja, askarreltavaa sekä omia menuja. Oma tyttöni viihtyi jo vuoden ikäisenä syöttötuolissa syöden pitkään ja hartaasti vihreitä papuja.

Omat eväät ravintolassa

Vaipanvaihtopöytiä löytyy vielä harvemmin kuin syöttötuoleja. Johtuneeko lyhyistä perhevapaista, etteivät pienten vauvojen vanhemmat jälkikasvuineen vietä siinä määrin aikaa kahviloissa istuen, kun mitä Helsingissä näkee. Kummallista, ottaen huomioon maan pitkäaikaisen kahvilakulttuurin.

Oma tytär sai hampaat jo hyvin varhain, vähän päälle vuoden ikäisenä oli lapsella hammaslääkärin mukaan suussaan jo pirajan kaksivuotiaan purukalusto. Äidin ja isän pureskelun lisäksi maistui patonki ja muu helposti mukaan napattava syötävä. Matkan varrelta on Pariisissa helppo ostaa välipalaa; leipomosta maistuivat leipätikut ja myöhemmin voisarvet, supermarketin eväsosastolta löytyi pikku-porkkanoita, valmiiksi lohkottuja omenoita sekä muita hedelmiä, banaania sai ostettua vaikka katukauppiaalta. Maissinaksuja kuljetin Suomesta mukanani, mutta pian huomasin, että ilman niitäkin oli tarjolla tarpeeksi pikkunälän tappajaa.

Vauvojen ja taaperoiden purkkiruokaosasto on yleensä suoraan suhteessa kaupan kokoon. Hyvin pienessä marketissa saattaa olla vain muutama purkki pilteille mutta suuremmissa ruokakaupoissa on runsaasti valinnan varaa. Ihan kaikkea mihin Suomi-vauvan suu on tottunut, ei välttämättä löydy. Esimerkiksi puuro ei täällä ole koko ruokavalion perusta. Luomuruokakaupoista löysin ulkomaalaisia puuroseoksia, esim. Holle-merkiltä. Ihmetellessäni asiaa ääneen kerran apteekissa, esitti apteekkari vastakysymykseksi, että mihin kellonaikaan meinaisin antaa puuroa. Vastatessani että aamuin illoin, sain kuulla valistuksen, ettei puuroa kuulu tarjota ainakaan noihin kellonaikoihin vaan iltapäivästä. Harmikseni en muista perusteluja tähän mutta loppukaneetiksi kuulin, että koska ylipaino on yleinen ongelma, ei puuroa kannata antaa, se lihottaa. Onnistuin nielemään oman saarnani puuron hyödyistä ja päätin noudattaa omaa järkeäni taaperon ruokavalion koostamisessa.

Vauvojen purkkiruokatarjontaa Monoprixissa

Kun hampaita tuli vielä lisää, aloin ostaa kaurahiutaleita, joista keittelin tyytyväisenä puuroa. Tosin meillä se syödään ranskalaisella twistilla, ei marjojen ja hillon, vaan valkohomejuuston kera.

Täällä suositellaan jo vauvoille lounaan perään jälkiruokaa. Vauvanruokaosastolla on myynnissä nelikuisille suklaamoussea, vanukasta ja mehua. Keksit kuuluvat hyvin varhain päivittäiseen ruokavalioon ja monesti välipala-aikaan näkee puistossa joukon taaperoita mutustamassa keksejä ja leivoksia. Xylitol-pastilleja ei juurikaan myydä, joten ihmettelen miten ranskalaisten naperoiden hampaat selviävät moisesta päivittäisestä sokeriannoksesta. Kaikki tyylit ovat sallittuja mutta tuskin se puuro on kuitenkaan syy kaikkeen ylipainoon.