Hetkeen pysähtymisen vaikeus

Kävimme naperon kanssa puistossa. Mielessä oli pitkä tehtävälista hoidettavista asioista. ”Tule, mennään”, hoputin ties kuinka monennetta kertaa. Etenimme metrin. Ja sitten lapsi juoksi 50 metriä takaisin päin. Huokaisin.

Lapsi löysin leikkilusikan, jolla alkoi siirtelemään pikkukiviä yksi kerrallaan nurmikolta. Katsoin kelloa, ”NYT mennään!”, sanoin tiukkaan äänensävyyn. Tytär käytti kuulemattomuustaikavoimaansa. Toistin pyynnön, lisäten kaulajänteet kireinä, ”kuuletko kulta, mitä äiti sanoo?”

”Äiti ittumaan”, sanoi lapsi taputtaen paikkaa maassa vieressään. Häviööni alistuneena noudatin pyyntöä istuen tuoreelle nurmelle tien laitaan.

Kohta nenäni jo väpätti kuin myyrällä pitkän talven jälkeen. Ihana kevään tuoksu. Korvat aukesivat pikkuhiljaa linnun luritukselle. Huomasin puun puhjenneen kukkaan ja kiireen sokeuttamat silmäni alkoivat nähdä ympärilleen. Ihmiset lojuivat siellä täällä vilteillään. Kiireettöminä, kevään kauneudesta nauttien, aurinkoa puoleensa imien. Lapsi oli siirtynyt pikkukivistä ruohonkorsiin, joita siirteli yksi kerrallaan pikkulusikallaan rattaista löytämäänsä ämpäriin.

Sydämeni suli, voi tuota pikkuista. Hetken kauneus sai sydämen sykkimään onnea. Miten helposti se olisikaan mennyt ohi kiirettä suorittaen. Kuinka monta muuta hetkeä sitä ohittaa vain siksi, että pitää tehdä?

Tullessamme kotiin oli ruoka auttamattoman myöhässä. Enkä ehtinyt kauppaan. Ahmimme mitä sattui ja päikkärit viivästyivät reilulla kahdella tunnilla. Mutta kaatuiko maailma siihen? Ei kaatunut, ja pienen pysähdyksen ansiosta tuntuu kuin olisin nauttinut lapiolla ilopillereita ja hyvinnukuttuja öitä. Suosittelen ❤

Pariisin väri on vihreä

Puin eilen lapselle päälle toppatakkia. ”Ulkona on lämmin”, sanoi mies vieressä, laitoin kaulurinkin. ”Siellä on 20 astetta”, sanoi Ranskis kun pakkasin vielä pipon ja lapaset mukaan. Kevät on arvaamaton ajattelin, vähän kun kangastus. Ikkunasta katsoessa ulkona näyttää lämpöiselta mutta ensimmäisen tuulenvireen puhaltaessa tulee ikävä talvivaatteita.

Asiantuntemukseni meni pieleen. En voinut uskoa todeksi, kun ulkona todella oli kaksikymmentä astetta. Suomen vierailun jälkeen kontrasti oli niin suuri, etten voinut kun sirkuttaa kilpaa riemusta lintujen kanssa. Sinnikkäästi pidin silti nahkatakkia päällä, vaikka auringossa oli suorastaan helteistä. Eihän sitä voi siirtyä suoraan talvesta kesään, vaan tarvitaan Päivä, jolloin laitoin kevättakin päälle.

pakko siitä takista oli luopua kuitenkin

Pysähdyimme Contrescarpen aukiolle (5. arr) nauttimaan ihmisvilinästä. Ihmiset söivät jäätelöä ja sisälläni lepatteli kevään riemu! Tiedättekö sen tunteen, kun on juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Olkihattuiset kaupungin työntekijät jakoivat siemenpusseja ohikulkijoille, jotta kaupunkiin saataisiin lisää kukkia ja mehiläisiä. Mielessäni lähetin kukkien siemenet kevättuulen myötä Suomeen, jotta sielläkin päästäisiin nauttimaan siitä ilosta ja odotuksesta, minkä ensimmäiset oikein lämpöiset päivät kylvävät mieleen.

Vielä illallakaan en olisi malttanut palata kotiin, vaikka aurinko oli laskemassa. Mutta en ollut ainoa. Pariisi oli siirtynyt sisätiloista ulos ja improvisoituja piknik-seurueita näkyi jokaisella tyhjällä pläntillä. Tervetuloa kevät! 🙂

 

 

Muniiko pupu vai miten se menikään?

Ensimmäinen pääsiäinen vauvan kanssa Pariisissa oli kesäisen lämmin, maleksimme tyhjähkössä kaupungissa ja nautimme lomatunnelmasta. Auringossa oli niin kuuma, että etsimme varjoista plänttiä piknikkiä varten (kyllä, rakastan piknikkejä ja harrastan niitä niin usein kun vain pystyn!) ja mietimme sulaako suklaa ennen kun sen ehtii syödä. Vauva ei ymmärtänyt vielä pääsiäisen päälle mutta tänä viikonloppuna on jatkunut pääsiäisen iloihin perehtyminen.

Selitin lapselle pääsiäistipujen ja pupujen tuovan suklaamunia. Ranskis-mieheni tuli korjaamaan että, ei ne ovat kylläkin kellot (kirkonkellot), jotka tuovat niitä suklaamunia. Jaa. Että kellot? Menee vielä oudommaksi kun pupujen muniminen.

Katolisen kasvatuksen saanut Ranskis kertoi (ja näytti YouTube videon) missä selitetään pääsiäisen tapahtumaa, tai lähinnä juuri kirkonkellojen toimintaa. Kirkonkellot siis soivat JOKA päivä, kunnes yhtenä perjantaina ne eivät soikaan, eivätkä seuraavana lauantainakaan. Kellot ovat lähteneet… ROOMAAN! Ja ne palaavat sunnuntaina, tuoden mukanaan lapsille suklaamunia. Kellot ripottelevat suklaamunat puutarhaan lasten iloksi. Ja sitten kellot soivat jälleen.

Ei Pariisista suklaa syömällä lopu

Puputarina on uskottavampi. Sillä mennään kunnes kelloja alkaa näkyä taivaalla.

Tänä vuonna pupu oli muninut äidillekin munan, kiitos pupuseni!

Oikein iloista ja herkkujen täytteistä pääsiäistä kaikille! 🙂

Pääsiäispupun matkassa Pariisissa.

Lähestyvä pääsiäinen sai muistelemaan menneitä. Lapsena rakastin pääsiäistä (hahaa, omaperäistä, eikös? Kuinkakohan moni lapsi inhoaa sitä?). Odotimme pikku-veljeni kanssa  kuumeisesti aamua, jolloin pääsemme etsimään suklaamunia. Mitä vanhemmaksi kasvoimme, sitä haastavammaksi piilot kävivät. Luulen 15-vuotiaalle veljellenikin selvinneen jo siihen ikään mennessä pääsiäistipun salaisuus, tämän painostaessa kuumeisesti äitiäni munien määrästä ja piilopaikkojen haastavuudesta. Munia oli teipattu pöydän alapintaan, ripustettu kattolamppuun ja jemmattu kylmään saunakiukaaseen. ”Hyviä piiloja sit kanssa! Ei liian helppoja! Ei liian vaikeita! Ainakin niin-ja-niin-monta munaa”, ohjeisti broidini pääsiäsipupun apurina toimivaa äitiäni.

Suklaakauppias personoi pääsiäismunat, ei mikään kalligrafi mutta suklaa on maistuvaa!

Oma napero on tänä pääsiäisenä kaksi vuotta ja risat. Aloitimme teemaan tutustumisen viikonloppuna kylvämällä rairuohon siemenet. Vietämme pääsiäistä tänä vuonna Suomessa, joten mummi pääsi opastamaan ruohon kasvatuksessa ”Ei, siemeniä ei voi syödä! Ei, koirakaan ei voi syödä siemeniä! Ei, siemeniä ei voi syödä lusikallakaan”. Ymmärrän kyllä sekaannuksen kun siemenet kerran kylvettiin ruokalautaselle.

Pariisissa pääsiäinen on yhden arkipyhän lyhyempi kuin Suomessa, eli perjantai on vielä arkipäivä ja vasta seuraava maanantai on pyhä. Sää saattaa olla mitä vain. Ensimmäisen Ranskan matkani aikaan teini-ikäisenä, hytisin pienessä farkkutakissani koko reissun ajan, kietoen kaulaliinaa kukkatapettihotellissa niin tiukkaan kaulan ympäri kun kangasta riitti ja henkitorvi salli. Kylmästä huolimatta kaupunki vei mukanaan.

Jos tänä vuonna viettää pääsiäistä Pariisissa ja haluaa päästä pääsiäispupun jäljille, tässä  muutama vinkki. Kaupungissa järjestetään munajahti esimerkiksi 15. kaupunginosassa André Citroën-puistossa 1.-2.4. 2018. Keskustan ulkopuolelta löytyy samanlaisia tapahtumia esim. Château de Thoiryssa. Pääsiäismunia voi metsästää klo: 10-12. Disneylandiin menijät pääsevät nauttimaan pääsiäistunnelmasta pallokorvan ja muiden suosikkihahmojen kera, ja munia pääsee etsimään pääsiäislabyrintista.

Pääsiäisenä kaupunki tuntuu hiljaiselta, joskin nähtävyydet ja turistipaikat tuntuvat keräävän sitäkin enemmän ihmisiä puoleensa. Aikaisempina vuosina pääsiäismunia pääsi etsimään mahtipuitteisiin Eiffel-tornin juuressa olevaan Champ De Mars-puistoon mutta tänä vuonna munia joutuu hakemaan muualta. Suklaaseen erikoistuneita putiikkeja on Pariisissa niin paljon, että tuskin kukaan jäänee ilman suklaata, vaikka pääsiäispupu munisi ja unohtaisi käydä luonanne.Oikein aurinkoista pääsiäisviikkoa kaikille, toivottavasti osa teistä päätyy Pariisin asti! 🙂