Galeries Lafayetten kattoterassille kirmaamaan!

Hikinen shoppailurupeama Galeries Lafayettessa takana ja aurinkokin pilkistelee? Olet juuri oikeassa paikassa! Tavaratalon seitsemännestä kerroksesta pääsee kattoterassille (myös liukuportaita pitkin!) josta on hulppeat näkymät ympäri Pariisia. Kattoterassi on auki ympäri vuoden, nykyään myös sunnuntaisin, joten lapsen alkaessa uhkua ja puhkua räjähdyaltista rattaisiin pakkautunutta ylienergiaa, voi olla hyvä pitää hetken taukokirmailu katolla.

Katolle ei ole pääsymaksua ja siellä voi nauttia vaikka eväiltä. Kuudennessa kerroksessa on kanttiinityyppinen ravintola, josta voi itse koostaa lämpöisen ruuan. Lapsille voi valita jauhelihapihviä, kanaa, kalaa, ranskalaisia ja vihanneksia. Lisäksi tarjolla on salaatteja, jälkiruokaa, keittoa ja ja juotavaa. Lämmin lasten annos on reilut 8 euroa, aikuisten muutaman euron enemmän.

Viidennessä kerroksessa on lastenvaate- ja leluosasto jonne voi palata jatkamaan ostosturneeta vilvoittavan (ainakin maaliskuussa) terassireissun päätteeksi. Myös wc löytyy ylimmistä kerroksista ja vaipanvaihtokin onnistuu. Imetyshuone löytyy samoin viidennestä kerroksesta.

Galeries Lafayetten leluosasto

Oma napero oli silminnähden yhteistyöhaluisempi laukattuaan hetken katolla, ahmittuaan kupunsa täyteen ja siirryttyään sen suuremmitta tappeluitta rattaisiin päättämään shoppailusession pikaiseen vierailuun naisten osastoilla 😉 .

Avenue des Champs-Élysees lapsen kanssa

Yksi maailman hienoimmaksi tituleerattu katu on Pariisin Avenue des Champs-Élysees. Nykyään bulevardi on enimmäkseen tavallisten ketjuliikkeiden valtaama, joskin Cartier, Tiffany, Rolex ja autokaupat tarjoavat vastinetta luksusta hakeville. Jouluisin valomeren välkkyessä puiden latvoissa, on tunnelma juhlava houkutellen samppanjalle ja huokailemaan jalokiviliikkeen näyteikkunan ääreen.

Nuorina opiskelijoina jonotimme täällä yöklubille ja öinen mutta eloisa katu lupaili hauskanpitoa suuren maailman malliin. Yöllinen taksien metsästys oli sekin suuren maailman luokkaa ja tuntien tuloksettoman taksien metsästyksen jälkeen opimme odottamaan aamun ensimmäistä metroa, joka sillon kulki noin kuuden aikaan. Leipomoiden avauduttua jo ennen metroportteja, hypähtelimme hilpeinä patongit kainalossa kotiin nukkumaan.

Nyt perheellisenä vierailut eivät enää rajoitu iltakymmenen ja aamukuuden välille, vaan käymme koluamassa katua päivänvalon aikaan. Halutessaan saa tähänkin menemään koko päivän, kauppoja riittää joka makuun ja ruokaa voi ostaa eurolla Mäkistä tai käyttää elämykseen puolikkaan päivää (ja budjettia). Pikaruokaketjukin vaikuttaa asteen fiinimmältä, kun ruoka tarjoillaan pöytiin ja suuret ikkunat esittävät jatkuvaa vilinää maailman hienoimmalta kadulta. Käyn alla läpi pikku-kaalinpäiden (ranskalaisten hellittelynimi vauvoille) ja vähän isompienkin suosikkipysähdyspaikat.

Mikäli tahtoo päästä nauttimaan tilan tunteesta ja ottaa koko bulevardin haltuunsa, on  Champs-Élysées joka kuun ensimmäinen sunnuntai autoton. Helpottaa huomattavasti matkakuvien ottamista Riemukaaresta, kun ei tarvitse katsoa linssin läpi kohtisuoraan tulevia autoja ja pelätä tulevansa yliajetuksi.

Concorden aukiolta lähdettäessä kävelemään Champs-Élyséelle päin, siintää kadun toisessa päässä Riemukaari, l’Arc de Triomphe. Edetessä katua alhaalta ylöspäin, on ensimmäinen lasten valinta varmasti DisneyStore.

Pienten jalkapallofanien ja miksei vähän isompienkin toivekauppa on toisella puolen katua, Paris Saint Germain. Olen nähnyt liikkeen edessä koko pienen pojan tunteen kirjon, suuresta epätoivosta uskomattomaan riemuun. Pojan vanhemmat sanoivat ettei ole aikaa mennä kauppaan, kunnes sitten olikin, onneksi.

Ainut löytämäni vaipanvaihtopöytä löytyi Foot Locker liikkeen vierestä.

Molemmin puolin katua kauppojen seasta löytyy kahviloita, ravintoloita, muutama McDonld’s, Monoprix, ynnä muuta syötävää. Valtaosa ruokapaikoista on tavallisia ketjuravintoloita eikä näissä tarvitse pelätä köyhtyvänsä sen enempää kuin normaalistikaan. Uusi hampurilaisravintola Five Guys on hiljattain saapunut myös Champs-Élyséelle.

Seuraava etappi pikkuväelle on valtava lelukauppa La Grande Récré. Varoitus, täältä lapsen ulossaaminen edellyttää lahjontaa tai voimakeinoja!

Mikäli napero malttaa lelukauppojen jälkeen istahtaa hetkeksi rattaisiin napittamaan, on kadulla muotitarjontaa myös naisille ja miehille. Autokauppaan pääsee pällistelemään ihmeitä, ja makeannälän iskiessä La Duree tarjoaa kaikissa jalokivien väreissä hohtavia Macaron-leivoksiaan. Viikonloppuisin tänne usein jono, joten varaudu odottamaan. Macaron-leivoksia myydään Pariisissa lähes kaikissa leipomoissa, kahviloissa, jopa Mäkin kahvilasssa, eli jos La Dureen jonot venyvät ilmaisen ämpärijakelun mittoihin, saa näitä herkkuja saa muualtakin.

Riemukaarelle saakka päästessä, voi halutessaan kivuta huipulle asti. Koska tällainen kokemus meiltä vielä puuttuu, on se toteutettavien listalla kevään aikana.

Lastenvaatekauppoja ei ole kovin montaa, Petit Bateau taitaa olla kadun ainokainen.

Jos onnistuu ajoittamaan Pariisin lomansa heinäkuun 14. päivän kieppeille, silloin Champs-Élyséellä järjestetään näyttävä kansallispäivän sotilasparaati. Panssarivaunut, sotilaat ja lentonäytös osoittavat mahtipontisesti millä Gallian kukko on kannuksensa hankkinut.

Mutkitellen Montmartrella

Montmartre on yksi lempipaikoistani Pariisissa. Tunnelma on ihanampi kuin mitkään sanat tai kuvaukset. Anna paikalle aikaa, heittäydy hetkeen, katsele, kuuntele, aisti ja maista. Pariisin näyttäytyessä siniharmaana jalkojen juuressa, lähtee mielikuvitukseni laukkaan. Ymmärrän hyvin maisemaefektin merkityksellisyyden menneen ajan maalareille, vaikka itse maalailen vain mielessäni kuvaa täydellisestä päivästä Pariisissa. Monesti olisin kehystänyt sellaisen mieleeni juuri Montmartrella.

Tästä alkaa matka Montmartrelle

Lähtiessäni kipuamaan Montmartren kukkulalle, lähtee suosikkireittini Moulin Rougen eli punaisen myllyn edestä. Metroasema Blanche (linja 2) on suoraan kohteen edessä. Maaliskuinen päivä lupaili jo enteitä keväästä lämpöasteiden kohotessa kymmeneen. Kadun molemmat puolet ovat täynnä kahvilaa, ravintolaa, matkamuistomyymälää ynnä muuta putiikkia.

Kiivetessä kukkulaa ylös, saa aikaa kulumaan juuri niin paljon kun sitä riittää. Mäki on kuin noutopöytä, on juusto-, kala-, liha- ja herkkukauppaa, kahvilaa, ravintolaa, sushia, oikeastaan koko ruokamaailman kirjo edustettuna. Tästä on helppo ostaa eväät mukaan, mikäli mielii pikniköidä kukkulan huipulla (suosittelen!) tai muuten vai pysähtyä nautiskelemaan tunnelmasta kahvikupin ääreen vaikka Amelie elokuvasta tuttuun kahvilaan, Cafe des 2 moulin.

Mäki nousee paikoin jyrkästikin joten suosittelen laittamaan vaunuihin/rattaisiin jarrun pysähtyessäsi. Muiden suureksi huvitukseksi otan ylämäet yleensä lihastreeninä puuskuttaen jyrkimmät kohdat kuin veturi, vauhtia hidastamatta. (Huvinsa kullakin!)

Aikaisemmin Montmarte näyttäytyi köyhemmän väen paikkana. Kabareet ja taiteilijat loivat paikalle omanlaisensa vapaan ilmapiirin, ja tunnelma oli ihan toisenlainen kun suurten bulevardien täyttämässä keskustassa.

Lähestyttäessä taiteilijoiden aukiota (Place du Tertre), muuttuvat kadut entistä kapeammiksi. Aukio on avattu 1635 ja on edelleen Montmartren turismin sydän. Paikka on yhä täynnä taiteilijoita myymässä maalauksiaan samoin kuin ikuistamassa turisteja muotokuviin. Place du Tertren kaikki reunat ovat täynnä ravintoloita terasseineen ja kuhinaa katsellessa voi hetken aistia Renoirin, van Goghin ja Picasson inspiraation lähdettä.

Kuhinaa Taiteilijoiden aukiolla

Aukiolle ei pakko kiivetä, vaan sinne kulkee sekä julkisen liikenteen bussi että pieni turistijuna. Myös köysiratahissi kukkulan juurelta kuljettaa ylös ja alas.

Tauko tekee terää!

Ollessani opiskelijana Pariisissa parikymppisenä, joimme monet euron viinipullot juuri täällä maailman huipulla, kuunnellen iloista elämän sorinaa ja haaveillessa aikuisuudesta. Ja nyt olen päässyt sinne asti, aikuisuuteen. Taapero herättää haaveilustani äkäisesti karjahtaen ja muistuttaa toisenlaisesta täydellisyydestä. Ihana on sekin ❤

Anna paikalle aikaa, heittäydy hetkeen, katsele, kuuntele, aisti ja maista.

Sacre-Coeur

Funikulaari eli köysiratahissi kuljettaa perheet ylös ja alas ilman tuskanhikea ja rattaiden kantamista. Hissiin käy tavallinen metrolippu. Tämä on nopein tapa päästä Sacre-Coeur kirkolle mikäli aikaa on vähän tai sää huono.

Köysiratahississä

Mäen juurella on karuselli ja pieni kiipeilyteline pikkuväen viihdykkeeksi. Naperoni kiljui riemusta päästessään vihdoin vapaasti juoksentelemaan. Jos tilanne sallii, suosittelen piknikkiä rinteessä. Kaupungin levitessä jalkojen juuressa saa todella tuntea olevansa Pariisissa.

Sacre-Coeur, Pyhän Sydämen basilika

Pour Ludivine, en Français ( plus facile que google translator 😉

Une des mes places préférées dans le monde entier est Montmartre et ce depuis longtemps. J’étais une jeune étudiante au début de ma vingtaine et avec mes amis on venait sur le haut de la butte à ressentir Paris. On buvait de la piquette, juste parce qu’on pouvait ( les bouteilles de vin à un euro n’existaient pas en Finlande et n’existe d’ailleurs toujours pas!). On rêvait le futur, Paris flirtait avec nous et offrait mille et une images possible pour la vie. 

La p’tite bout de chou rugit maintenant impatiemment dans la poussette et le futur est vraiment arrivé, on y est. La jeunesse était magnifique, le présent est beau aussi  ❤

Haisteltavaa ja maisteltavaa Pariisin kaduilla

Sateettomina päivinä lähdemme taaperon kanssa monesti ulos maleksimaan. ”Kauppaan!” määrää napero tuimasti, kun ehdotan puistoon menoa. Betoniviidakosta kasvaa urbaaneja kaupunkilaisia ja lapsen arkipäivän riemuihin kuuluukin näyteikkunoiden tuotteiden nimeäminen.

Rikkautena Pariisissa pidän kukoistavaa väri- ja tuoksumaailmaa, josta riittää piltille ihmeteltävää ja kerrottaavaa. Joskin haittapuolena myös viemärit levittävät omaa udööriään ja pakokaasut kirveltävät silmiä. Tämä tuoksujen sekamelska, odeur Paris, on osa Pariisin kaupunkielämystä.

Kukat puhuvat väreillään omaa kieltään, esim. sininen edustaa hellyyttä.

Kukkakauppojen ihanuudet kukkivat kaduille asti kesät talvet ja kun aikaa riittää, nimeämme kukkien värejä. Kotikadullamme on kolme biokauppaa, joiden ikkunat ovat täynnä vihanneksia, hedelmäkauppias taas pitää huolen siitä, että eksoottisetkin hedelmät tulevat tutuiksi jo pienestä pitäen. Monesti joudun kysymään kauppiaalta apua hedelmien tunnistamisessa, joko täällä myydään enemmän hedelmiä kun Alepan tiskissä, tai sitten näitä ei vielä kymmenen vuotta sitten ollut olemassakaan. Epäilen ensimmäistä.

Leipomon ikkunat viekottelevat toinen toistaan mielikuvituksellisimmilla luomuksillaan, ja taapero toteaa ohi mennessään, ”eipä, oiaivi ja kakku” (käännös: leipä, voisarvi. Taapero puhuu välillä vokaalikieltä ja arvaillessani konsonantteja on olo kun Onnenpyörässä).

Nuuhkittuamme kukat, tunnistettuamme hedelmät ja vihannekset ostan aina joskus reissun huipennukseksi crepin, ”ukkaaätty kiitos” kuuluu pyyntö suklaalätystä, jota äidinkin on erittäin vaikea vastustaa. Osaisinpa liittää vielä tähän tuoksuelementin, jolla ei-niin-esteettinen creppi muuttuisi heti ymmärrettävämmäksi houkutukseksi!

Karseasta ulkomuodostaan huolimatta, on lämmin tuore sokeriherkku olemustaan maukkaampi.