ja muita ranskalaisen asumisen erityispiirteitä
Palattuamme Suomen reissulta, on taapero alkanut tehdä faktoihin perustuvaa maavertailua. ”Äiti puhuu suomea ja vaikeita sanoja”. ”Suomessa ei voi mennä rannalle.” Juotuaan kylmää maitoa tämä totesi: ”Ranskassa ei ole uunia. Pitää juoda kylmää”. Tilanne 1- 2 Ranskalle.
Ja taapero oli kyllä osittain oikeassa uuniasian suhteen. Meillä ei ole uunia, sillä toisin kuin Suomessa, ei vuokra-asunnon keittiövarusteisiin Ranskassa kuulu automaattisesti uunia. Tai liettä. Eikä oikeastaan paljon mitään muutakaan. Vuokra-asunnoissa on yleensä hella, mutta on mahdollista myös tupsahtaa asuntoon, jonka keittiökalusteet ovat lähteneet edellisen asukkaan matkaan. Lavuaaria ja kaapistoja myöten. Keittiössä on siis vain, noh, seinät (sentäs).
Tietenkin uuni ja kaikki muutkin keittötarpeet löytyvät varmaan useimmilta perheiltä, meidän keittiö on vain niin pieni, etten halua antaa yhtään neliötä pöydällä nököttävälle uunille.
Ranskassa wc on usein kylpyhuoneesta erillään (eikä siellä ole käsienpesumahdollisuutta). Edellisessä asunnossa kun wc ja kylppäri olivat samassa tilassa, oli asunnonvälittäjä kovin pahoillaan ja yritti keksiä hyvä puolia. Minulle asia sopi mainiosti. Kylpyhuoneeseen kuuluu pytty!
Uudessa asunnossa vessa on asunnon perin ja vetoisin nurkka. Olen tottunut jo kylppärin pöntöttömyyten. Mihin taas en ole tottunut, on kylppärin koko. Asuntomme suurin vika. Lentokoneen vessakin vaikuttaa viiden tähden kylpylältä kylppäriin verrattuna. Lavuaariin mahtuu noin viisi desiä vettä (jos sitäkään). Entisenä puteli- ja kosmetiikkafriikkinä olen siirtynyt askeettiselle äkkiä-kylmä-suihku-niskaan-ja-äkäisenä-ulos-tyypiksi. Ärsyynnyn kylppäristä kertoessanikin. Kylppäri on mitoitettu yhdeksänkymmentä senttiselle ja napero sentäs viihtyy siellä hyvin. Muoviamme kun mahtuu juuri sopivasti suihkukoppiin.
Luin mielenkiintoisen jutun, että 70-luvulle tultaessa vasta puolessa pariisilais-kodeista oli kylpyhuone. Se selittää, miksi kylppärimme vaikuttaa äkkiä umpeen muuratulta keittiön nurkalta.
Puutteistaan huolimatta viihdyn mainiosti kodissamme. Viidennestä kerroksesta on ihanat kaupunkinäkymät. Ja asunnossa ei tarvitse palella. Edellisten kämppien perusteella luulin, että Pariisissa palelisin aina. Onneksi olin väärässä. Kun Ranskiksen vanhemmat kävivät kymmenisen vuotta sitten ensimmäistä kertaa Suomessa, heillä valui hiki noronaan paikalla istuessakin. Oli joulukuu, ja perhe nukkui ikkunat avoinna, muuten oli kuulemma liian kuuma. Eli eroavaisuudet ovat kummallisia toiseenkin suuntaan. Mutta johan loppui iänikuinen ritirimpsu ” olet suomalainen, ethän sinä voi palella”.
Koti on aina koti, oli se sitten kuinka kummallinen hyvänsä, miten vain varusteltu tai missä maassa tahansa. Ei kuivauskaappi, tuulieteinen eikä mikään varuste yksin tee kotia. Rakastan sitä hetkeä kun palaan reissusta ja stressikuorma putoaa niskasta. Ah, olen kotona, ihana tunne! Mikä teille tekee kodin?
Pikku-Sophien Pariisi 
Tämähän oli hauska! Totta, ei ne pienet yksityiskohdat kotia tee, vaan asukkaat.
Tuosta kylppärittömyydestä, niin se on tainnut olla Suomessakin (ja vähän siellä sun täällä), että kylppäreitä ja sisävessoja alettiin lisäilemään vanhoihin kerros- ja omakotitaloihin 1970-luvulla, siksi ne on välillä niin olemattomia (kylppäri kaapissa -tyyliin).
Yhdestä ranskalaiskerrostalosta on jäänyt mieleen edelleen toiminnassa olleet rappukäytävän vessat, vaikka asunnoissakin taisi olla jo omat olemassa.
TykkääTykkää
Kiitos kommentista Liinu :)! Täällä Pariisissa on niitä palvelusväen entisiä huoneita vielä tarjolla, ainakin opiskeluaikana asui yksi kaveri sellaisessa ja tosiaan, vessa oli käytävällä. Uusiin mukavuuksiin tottuu helposti mutta kun pitääkin palata taakse päin, on mukavuuksista pois tottuminen paljon vaikeampaa 😀
TykkääTykkää