Ranskassa kielo tuo vappuna onnea

Huomenta vappuaatto, tervetuloa Pariisiinkin! Lapsuuden vapuista muistan ihanan ihmisvilinän, vappuroinakojut ja tietenkin foliopallot. Oli ihanista ihaninta valita vappuleluja, nauttia karnevaalitunnelmasta ja mutustella herkkuja. Haluaisin tarjota omallekin naperolle kokemuksen kevään juhlan riemusta, ja olen käynyt tarkistamassa serpentiinitarjonnan korttelin sekatavarakaupasta. Juhlan pirskahdukset arjen lomassa tuovat iloa myös metrin mittaisille.

Ranskassa 1. toukokuuta on työväen juhlapäivä ja pyhä, kuten Suomessakin. Toinen mukava vappuun liittyvä perinne on kielojen antaminen lähimmäisille, sillä niiden sanotaan tuovan onnea.

Kielojen myynti Pariisin kaduilla

Perinne sai alkunsa jo 1560-luvulla, kun Ranskan kuninkaalle ojennettiin vierailureissulla kielonoksa tuomaan onnea. Vasta 10-vuotias kuningas ihastui tarinan mukaan ikihyviksi ja päätti myöhemmin virallistaa tavan tarjota kielonoksa hovin naisille ensimmäinen toukokuuta.

Kielo on säilyttänyt Ranskassa asemansa vappupäivän perinteiden joukossa ja tänäkin päivänä kadut täyttyvät kielojen kaupustelijoista vapun lähestyessä. Villikieloja saa myydä kadulla verottomasti kuka tahansa mutta myyntiä koskevat kummalliset säännöt. Kukkia ei saa kääriä paperiin eikä istuttaa ruukkuun, myös myyntipöydän pito on kielletty. Jos kieltoja rikkoo, seuraa sakkoja ja kielojen poistaminen. Kukkakaupassa kieloja myydään vaikka minkälaisissa ruukuissa ja koristepapereissa, samalla niistä saa pulittaa suolaisen hinnan.

75 000 000 kieloa kasvatetaan tänäkin vuonna vappua varten myytäväksi.

Vauvan eka vappupiknik

Pariisissa ei ole tapana villiintyä kaduille asti karnevaalitunnelmissa juhlistamaan työväenpäivää. Ensimmäisen vapun Ranskassa vietimme mieheni kanssa Seinen varrella kahdestaan sateenvarjon alla nököttäen. Suomalaisten yhteinen piknik oli peruttu huonon sään takia ja edustimme Ranskiksen, koiran ja yhden laitapuolen kulkijan kanssa, joka huomasi riittoisat piknik-eväämme. Onneksi sitä ovat seuranneet aurinkoisemmat ja seurallisemmat vaput suomalaisten keskuudessa.

Toivottavasti tänä vuonna säät ovat suotuisat kaikille vapunjuhijoille ympäri maailmaa. Toivotan kaikille kevään iloa, yhdessäoloa ja hyvää mieltä! 🙂

Ps. Muistakaa ne villahousut sinne Kaivopuistoon tai niitä tulee ikävä illemmalla! Kokemusta löytyy… 😀

 

 

Hetkeen pysähtymisen vaikeus

Kävimme naperon kanssa puistossa. Mielessä oli pitkä tehtävälista hoidettavista asioista. ”Tule, mennään”, hoputin ties kuinka monennetta kertaa. Etenimme metrin. Ja sitten lapsi juoksi 50 metriä takaisin päin. Huokaisin.

Lapsi löysin leikkilusikan, jolla alkoi siirtelemään pikkukiviä yksi kerrallaan nurmikolta. Katsoin kelloa, ”NYT mennään!”, sanoin tiukkaan äänensävyyn. Tytär käytti kuulemattomuustaikavoimaansa. Toistin pyynnön, lisäten kaulajänteet kireinä, ”kuuletko kulta, mitä äiti sanoo?”

”Äiti ittumaan”, sanoi lapsi taputtaen paikkaa maassa vieressään. Häviööni alistuneena noudatin pyyntöä istuen tuoreelle nurmelle tien laitaan.

Kohta nenäni jo väpätti kuin myyrällä pitkän talven jälkeen. Ihana kevään tuoksu. Korvat aukesivat pikkuhiljaa linnun luritukselle. Huomasin puun puhjenneen kukkaan ja kiireen sokeuttamat silmäni alkoivat nähdä ympärilleen. Ihmiset lojuivat siellä täällä vilteillään. Kiireettöminä, kevään kauneudesta nauttien, aurinkoa puoleensa imien. Lapsi oli siirtynyt pikkukivistä ruohonkorsiin, joita siirteli yksi kerrallaan pikkulusikallaan rattaista löytämäänsä ämpäriin.

Sydämeni suli, voi tuota pikkuista. Hetken kauneus sai sydämen sykkimään onnea. Miten helposti se olisikaan mennyt ohi kiirettä suorittaen. Kuinka monta muuta hetkeä sitä ohittaa vain siksi, että pitää tehdä?

Tullessamme kotiin oli ruoka auttamattoman myöhässä. Enkä ehtinyt kauppaan. Ahmimme mitä sattui ja päikkärit viivästyivät reilulla kahdella tunnilla. Mutta kaatuiko maailma siihen? Ei kaatunut, ja pienen pysähdyksen ansiosta tuntuu kuin olisin nauttinut lapiolla ilopillereita ja hyvinnukuttuja öitä. Suosittelen ❤

Pallomeri Pariisin huipulla

Montparnassen näköalatorni taaperon kanssa

Helteinen huhtikuun lauantai (outo sanapari, harvemmin huhtikuussa helteitä, tuskin edes puissa lehtiä) johdatti meidät ihailemaan näköaloja Montparnassen näköalatorniin. Kyseessä on se musta torninkuvatus, jonka näkee vähän joka suunnasta Pariisia. Kaupungin ensimmäinen pilvenpiirtäjä. Joku lapsenmielinen oli saanut loistoidean pystyttää pallomeri tornin huipulle!

Kävimme jo viikko sitten pyrkimässä torniin. ”Valitan, pallomereen on puolen tunnin jono, jonka jälkeen se suljetaan.” Selvä, lauantaina siis täsmäisku heti paikan auetessa. Liput torniin voi ostaa halutessa etukäteen vaikka tästä, tai jonottaa tornin jalan juuressa. Alle neljävuotiaille sisäänpääsy on maksuton, mutta maksutonkin lippu pitää hankkia. Olimme ostaneet aikuisille liput etukäteen mutta jouduimme jonottamaan taaperolle omaa lippua.

Hissillä ylös ja onneksi rattaat sai jättää aulaan ennen näköalatasanteelle nousua. Omalla vastuulla tietenkin.

Näköalatasanteen maisemat hivelivät silmää. Sininen taivas ja sampanjabaari nurkassa saivat tuntemaan, kun olisi noussut taivaan odotushuoneeseen. Ihmisiä ei ollut kuin kourallinen ja pääsimme sukeltamaan lähes jonottamatta pallomereen. Suojat jalkaan, käsidesiä kouriin ja menoksi.

Taapero upposi pohjaan kun kivi. Jalat eivät meinaneet kantaa. Kikatutti, äitiä ja taaperoa. Aurinko porotti päähän ja pallot lentelivät.

Viiden minuutin päästä olin puhki. Aurinko grillasi jakausta ylikypsäksi ja taapero upposi pinnan alle aina kun yritin hetken hengähtää. Pelkäsin lapsen jäävän jonkun jalkoihin.

”Vaihto!”, kajahti työntekijän huuto ja pelasti pallomerestä. Meressä sai pulikoida 10 minuuttia kerrallaan, ennen uuden ryhmän tuloa. ”Lisää pallomerta!” kuului komennus polven yläpuolelta. Ranskis pääsi lapsen kanssa seuraavaan uintisessioon.

Napero rakasti joka hetkeä. Tunnetusti näillä alle metrin mittaisilla ei ole mitään itsesuojeluvaistoa, eikä ollut väliksi, vaikka lapsi lipsahti välillä kokonaan huppeluksiin. Sitten huomasin naperon toisen kengän puuttuvan. Siirryimme lapsen kanssa varjoon Ranskiksen jäädessä kroolailemaan ja etsimään Tuhkimon kenkää.

Kymmenen minuutin päästä, kasvot hikea kiillellen ja puuskuttaen Ranskis palasi: ”mahdotonta, sukelsin joka nurkkaan eikä kenkää löytynyt”.

Tuulettomana päivänä varjolämpötilan hätyytellessä 30 astetta, oli suorassa auringossa olo kuin paistinpannulla. Päätimme lähteä. Pallomeri käy urheilusta kaiken ikäisille ja 10 minuuttia pallomeressä tuntuu puolelta tunnilta maan päällä (taapero ei varmaan allekirjoita tätä).

Pienten puolesta saa varoa mutta muuten aika vekkuli kokemus. Pallomeri on Montparnassen tornissa kevätlomakauden ajan, näköalatasanne auki ympäri vuoden. Näkymät kuin Eiffel-tornista, paitsi että itse Eiffel-torni näkyy hienosti. Iltaruskon aikaan aurinko maalaa kaupungin pastellisävyihin ja kuumuuskin hellittää.

Metro: Montparnasse, 14. arr.

Ps. Prinssi voi vinkata tänne, jos Tuhkimon pinkki lenkkari kokoa 23 tulee vastaan pallomeressä.

Ranskassa ei ole uuneja

ja muita ranskalaisen asumisen erityispiirteitä

Palattuamme Suomen reissulta, on taapero alkanut tehdä faktoihin perustuvaa maavertailua. ”Äiti puhuu suomea ja vaikeita sanoja”. ”Suomessa ei voi mennä rannalle.” Juotuaan kylmää maitoa tämä totesi: ”Ranskassa ei ole uunia. Pitää juoda kylmää”. Tilanne 1- 2 Ranskalle.

Ja taapero oli kyllä osittain oikeassa uuniasian suhteen. Meillä ei ole uunia, sillä toisin kuin Suomessa, ei vuokra-asunnon keittiövarusteisiin Ranskassa kuulu automaattisesti uunia. Tai liettä. Eikä oikeastaan paljon mitään muutakaan. Vuokra-asunnoissa on yleensä hella, mutta on mahdollista myös tupsahtaa asuntoon, jonka keittiökalusteet ovat lähteneet edellisen asukkaan matkaan. Lavuaaria ja kaapistoja myöten. Keittiössä on siis vain, noh, seinät (sentäs).

Tietenkin uuni ja kaikki muutkin keittötarpeet löytyvät varmaan useimmilta perheiltä, meidän keittiö on vain niin pieni, etten halua antaa yhtään neliötä pöydällä nököttävälle uunille.

Ranskassa wc on usein kylpyhuoneesta erillään (eikä siellä ole käsienpesumahdollisuutta). Edellisessä asunnossa kun wc ja kylppäri olivat samassa tilassa, oli asunnonvälittäjä kovin pahoillaan ja yritti keksiä hyvä puolia. Minulle asia sopi mainiosti. Kylpyhuoneeseen kuuluu pytty!

Uudessa asunnossa vessa on asunnon perin ja vetoisin nurkka. Olen tottunut jo kylppärin pöntöttömyyten. Mihin taas en ole tottunut, on kylppärin koko. Asuntomme suurin vika. Lentokoneen vessakin vaikuttaa viiden tähden kylpylältä kylppäriin verrattuna. Lavuaariin mahtuu noin viisi desiä vettä (jos sitäkään). Entisenä puteli- ja kosmetiikkafriikkinä olen siirtynyt askeettiselle äkkiä-kylmä-suihku-niskaan-ja-äkäisenä-ulos-tyypiksi. Ärsyynnyn kylppäristä kertoessanikin. Kylppäri on mitoitettu yhdeksänkymmentä senttiselle ja napero sentäs viihtyy siellä hyvin. Muoviamme kun mahtuu juuri sopivasti suihkukoppiin.

Luin mielenkiintoisen jutun, että 70-luvulle tultaessa vasta puolessa pariisilais-kodeista oli kylpyhuone. Se selittää, miksi kylppärimme vaikuttaa äkkiä umpeen muuratulta keittiön nurkalta.

Puutteistaan huolimatta viihdyn mainiosti kodissamme. Viidennestä kerroksesta on ihanat kaupunkinäkymät. Ja asunnossa ei tarvitse palella. Edellisten kämppien perusteella luulin, että Pariisissa palelisin aina. Onneksi olin väärässä. Kun Ranskiksen vanhemmat kävivät kymmenisen vuotta sitten ensimmäistä kertaa Suomessa, heillä valui hiki noronaan paikalla istuessakin. Oli joulukuu, ja perhe nukkui ikkunat avoinna, muuten oli kuulemma liian kuuma. Eli eroavaisuudet ovat kummallisia toiseenkin suuntaan. Mutta johan loppui iänikuinen ritirimpsu ” olet suomalainen, ethän sinä voi palella”.

Koti on aina koti, oli se sitten kuinka kummallinen hyvänsä, miten vain varusteltu tai missä maassa tahansa. Ei kuivauskaappi, tuulieteinen eikä mikään varuste yksin tee kotia. Rakastan sitä hetkeä kun palaan reissusta ja stressikuorma putoaa niskasta. Ah, olen kotona, ihana tunne! Mikä teille tekee kodin?

 

Halpaa, liian halpaa?!

Käytiin Primarkissa. Äiti hurahti. Piti hakea vain uudet kumisaappaat. Ja ehkä uusi kevättakki. Ei saatu. Mutta mukaan tarttui täysi kassillinen vaatteita.

Kerskakulutusta kerrakseen, kyllä. Vaan niin mahdottoman vaikea vastustaa! Vastuullista ja kauas kantavaa, ei juurikaan. Mutta mutta, lasten farkut 6€, t-paidat 2€, äidille kangastennarit 4€ (voi voi, pakko myöntää että ostin kahdet), kevyttoppis 10€ ja niin edespäin. Kun hintalappujen lukemat ovat samaa luokkaa kun Kinder-munien, niin pienimuotoinen sekoaminenhan siinä iskee. Tavaraa voi lappaa koriin kun riisiä kattilaan.

Lauantai-iltapäivänä en ollut ainoa kajahtanut mutsi, vaan muut mammat yhtä höyrypäisinä kun minäkin hamstrasivat puoli-ilmaisia vaatteita koriin. Oma napero istui onnellisena lattialla kokeillen kaikkia pinkkejä kenkiä mitä kaupalla oli tarjota. Ja niitähän oli. Sorruin ja ostin lapselle yhdet tennarit, 4€. Tuskin mikään ergonominen ihme mutta käy rattaissa istuessa. Tai huonon kelin hiekkalaatikkokenkänä. Tekosyitä riitti kuin halpoja hintoja.

Miten päästä perille?

Primark jossa kävimme, sijaitsee Val d’Europe ostoskeskuksessa, lähellä Disneylandia. Ostarissa voi piipahtaa samalla reissulla kun Vallee Village Outlet-kylässä, joka on ihan ostarin kupeessa. Tänne pääsee RER A-junalla kuten Disneylandiin, joka on junan seuraava pysäkki ja samalla päättäri. Matka Chatelet-asemalta ydin-Pariisista on noin 40 minuuttia ja meno-paluu rer-liput kahdelle maksavat noin 29€ eli noin reilu 7€/lippu.

Primark on alunperin irlantilainen halpaketju, jolla on nykyään myymälöitä useammassa Euroopan maassa, Pariisin ympäristössä niitä on kaksi. Liikkeellä on vauvojen, lasten, naisten, miesten ja kodinosasto. Halvoista hinnoistaan huolimatta, on Primarkilla kestävän kehityksen standardi sekä ohjelmat lapsityötä ja epäinhimmillisiä työolosuhteita vastaan. Yrityksen eettinen ohjeistus toimii parantaakseen vaateteollisuuden työolosuhteita, lisää yrityksen etiikasta voi lukea tästä.

Kotona sortteerasin pieneksi jääneet talvivaatteet kierrätykseen. Kauniit kesäpäivät tekevät tuloaan. Keskiviikosta perjantaihin on luvattu hellettä, sääennuste maalailee torstaille jopa 28 astetta! Shortsit ja hepenet pääsevät heti käyttöön. Aurinkoista viikkoa kaikille kaikkialla! 🙂

En français

On est allé à Primark le weekend dernier. Cette maman était devenue dingue! J’étais censée acheter juste une nouvelle veste pour le printemps, peut-être une paire de bottes en caoutchouc. Mais non, à la place j’ai acheté un sac taille père Noel plein de vêtements! Quand les prix sont les mêmes que des oeufs en chocolat, c’est très difficile d’y résister!

Le samedi après-midi je n’étais pas la seule folle qui y remplissait son panier comme un écureuil son nid. Pas trop responsable ni écologique, mais il y avait tellement des excuses pour acheter. Les couleurs printanières sautaient presque toute seule dans mon panier.

Primark a aussi ses standards contre le travail d’enfant et pour le développement durable. A la maison j’ai décidé de recycler un grand paquet de vêtements trop petits et j’ai commencé à attendre les belles journées. Printemps, on est prêts!

 

Lapset mukaan juhliin Ranskan tapaan?

Viimeisistä suurista juhlista tuntuu olevan ikuisuus ja täällä Pariisissa, sukulaisten ulottumattomissa, hautautuvat juhla-ajatukset monesti taka-alalle. Pohtiessani juhla- ja hoitaja-pulaa ääneen, sanoi Ranskis heillä järjestettäneen aina suuriakin juhlia lasten mukana ollessa. Suomessa taas tuntuu olevan hyvin yleistä järjestää häitä ja juhlia ilman lapsia. Omissakin häissämme Helsingissä, juhlimme enimmäkseen aikuisten kesken, joskin ranskalaisia lapsia oli menossa mukana muutama.

Kysyessäni Ranskikselta hääkutsujamme lähetettäessä viitisen vuotta sitten, että voiko Ranskassa kutsussa ilmoittaa hääjuhlien olevan vain aikuisille sanoi tämä, että ei onnistu. Täysin epäsopivaa, asiaankuulumatonta ja tylyä. Näin siis pikku-ranskikset juhlivat kanssamme aamuyön tunneille saakka häiritsemättä ketään ja tuoden lisää riemua juhlapäivään.

Pienetkin iloitsevat juhlassa

Kutsumalla hääjuhliin myös kaikkien lapset, olisin tuntenut tarvetta järjestää näille ohjelmaa, syöttötuoleja ja ehkä vielä lepopaikkoja tai muuta lapsenkaitsijaa. Ranskassa taas pienetkin vaikuttavat sopeutuvan aikuisten juttuihin. He syövät samoja ruokia ja syöttötuolien loistaessa poissaolollaan, oppivat lapset pienestä pitäen tulemaan toimeen aikuisten maailmassa.

Saimme kutsun mieheni ystävän häihin Pohjois-Ranskaan lapsen ollessa 7-8kk. Häät alkoivat kirkossa, jonka jälkeen siirryttiin ihanaan puutarhamaisemaan nauttimaan cocktaileja ja samppanjaa. (Huoh, pääsisinpä takaisin tuohon tunnelmaan!) Ranskassa hääjuhlassa on usein ”kolmas osio” eli cocktail-tilaisuus vihkimisen ja iltajuhlien välissä. Koska kutsulista iltajuhliin on monesti rahasyistä pidettävä lyhyempänä kun Facebookin kaverilista, on cocktail-tilaisuus paikka, jonne voi kutsua kaikki tutut. Vain osa saa kutsun illallisille jatkamaan juhlaa.

Cocktail-kutsut puutarhassa ennen iltajuhlaa

Elokuun aurinko hemmotteli vieraita samppanjan virratessa laseihin ja ajan pysähtyessä iloisessa juhlanhumussa. Illan jo pimentyessä siirtyi hilpeä valittu (satapäinen) joukko autoillaan juhlapaikkaan, jossa pöytä oli katettu nimikyltein. Yllätyin, kun syömisen sijaan juhlat jatkuivat diskon merkeissä. Vauva sinnitteli iloisesti, vaikka pimeä oli jo laskeutunut. Juhlat olivat täydessä menossa eikä kukaan ollut vielä syönyt kanapee-leivoksia tukevampaa koko päivänä iltakymmenen koittaessa.

Kun kello löi puoliyötä, päätti tämä Tuhkimoperhe jättää ruokailun väliin ja huristella höyhensaarille. En tiedä kuinka moni muu lapsiperhe jäi odottamaan ruokailua mutta lähdimme varmaan ensimmäisten joukossa. Diskon pitäessä huolta melutason voimakkuudesta, oli vauva parempi viedä nukkumaan. Vaikka otimmekin varaslähdön kotiin, olivat juhlat muuten kaiken kaikkiaan ihanat!

Ehkä tämä ei ole tyypillinen kokemus ranskalaisista häistä, mutta aina ne pienimmätkin ovat jaksaneet mukana, paremmin kuin monet aikuiset! 😀

Muiden discotessa tutustuimme lähiympäristöön

Ainut asia mikä askarruttaa, on aikuisten juhlakäyttäytyminen. Onko teidän mielestänne lasten silmille sopivaa seurata aikuisten humaltumista? Ehkä se ei ole niin silmin nähden räikeää ranskalaisissa juhlissa kuin suomalaisissa? Otatteko te pienet lapset mukaan yöhön asti jatkuviin juhliin?

Pariisin väri on vihreä

Puin eilen lapselle päälle toppatakkia. ”Ulkona on lämmin”, sanoi mies vieressä, laitoin kaulurinkin. ”Siellä on 20 astetta”, sanoi Ranskis kun pakkasin vielä pipon ja lapaset mukaan. Kevät on arvaamaton ajattelin, vähän kun kangastus. Ikkunasta katsoessa ulkona näyttää lämpöiselta mutta ensimmäisen tuulenvireen puhaltaessa tulee ikävä talvivaatteita.

Asiantuntemukseni meni pieleen. En voinut uskoa todeksi, kun ulkona todella oli kaksikymmentä astetta. Suomen vierailun jälkeen kontrasti oli niin suuri, etten voinut kun sirkuttaa kilpaa riemusta lintujen kanssa. Sinnikkäästi pidin silti nahkatakkia päällä, vaikka auringossa oli suorastaan helteistä. Eihän sitä voi siirtyä suoraan talvesta kesään, vaan tarvitaan Päivä, jolloin laitoin kevättakin päälle.

pakko siitä takista oli luopua kuitenkin

Pysähdyimme Contrescarpen aukiolle (5. arr) nauttimaan ihmisvilinästä. Ihmiset söivät jäätelöä ja sisälläni lepatteli kevään riemu! Tiedättekö sen tunteen, kun on juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Olkihattuiset kaupungin työntekijät jakoivat siemenpusseja ohikulkijoille, jotta kaupunkiin saataisiin lisää kukkia ja mehiläisiä. Mielessäni lähetin kukkien siemenet kevättuulen myötä Suomeen, jotta sielläkin päästäisiin nauttimaan siitä ilosta ja odotuksesta, minkä ensimmäiset oikein lämpöiset päivät kylvävät mieleen.

Vielä illallakaan en olisi malttanut palata kotiin, vaikka aurinko oli laskemassa. Mutta en ollut ainoa. Pariisi oli siirtynyt sisätiloista ulos ja improvisoituja piknik-seurueita näkyi jokaisella tyhjällä pläntillä. Tervetuloa kevät! 🙂

 

 

Kaksikielisen lapsen iltasaduista

Viimeksi käydessämme Ranskassa lastenlääkärin luona, hän sanoi: ”Puske puske nyt sitä suomen kieltä, koska pian lapsi (2v) ei enää suostu käyttämään sitä kanssasi.” Pakkomielteeni suomen kielen vahvistamiseen paheni entisestään.

Luemme joka ilta satuja suomeksi. Vain ja ainoastaan. Olen ehdottoman varma siitä, että jos jätän yhdenkin iltalukemisen väliin, on lapsen suomen kieli, itseilmaisukyky, empatian kehittyminen ja tunteiden sanoittaminen (muun elämän ohella) lopullisesti retuperällä. Kehittämäni teorian mukaan lapsi tajuaa yhden iltasadun poisjättämällä, että ahaa, näitä siis voi lukea myös papan (=isän) kielellä.

Vauva-aikana luin lapselle Hesaria ääneen. Epäilin ettei tämä ymmärrä vielä satujen päälle. Ilmeisesti kuvittelin 2kk vauvan olevan enemmän kiinnostunut ajankohtaisasioista. (En nyt saa kiinni logiikasta ajatuksen takana mutta laitetaan hormonihöyrähdyksen piikkiin, asia sentäs jo hiukan paremmalla mallilla).

Olen ollut lapsena lukutoukka, joka olisi voinut viettää 24h vuorokaudessa nenä kirjassa fantasiasatuja ahmien. Kun lähiöömme avattiin uusi kirjasto, kahmin koko lasten ja nuorten osaston läpi satuillen mielessäni toinen toistaan hurjempia vampyyri- ja seikkailusatuja (joissa lähes kaikki päätyivät lopulta giljotiinin. Hmm. Tulenkohan paljastaneeksi itsestäni seikkoja, joiden kannattaisi pysyä pimennossa). Nyt toivon pystyväni siirtämään rakkauden lukemiseen lapselleni.

uudet vanhat aarteet

Suomessa käydessämme löysin tätini luota vanhoja Pupu Tupuna-kirjoja. Lapsi oli myyty. Pupu Tupunaa ollaan nyt luettu viikko. Olen RIEMUISSANI! Ensimmäinen kirjarakkaus! Ehkei peli ole sittenkään vielä menetetty. Onko teillä samanlaisia kokemuksia vähemmistökielen asemasta?

Ps. Onkohan turhan varhaista lukea Mestaritonttua kaksivuotiaalle? Entäs Roald Dahlin lasten kirjoja?? Mitkä ovat ne nykypäivän puputupunat?

Lukeminen yhdistää

Galeries Lafayetten kattoterassille kirmaamaan!

Hikinen shoppailurupeama Galeries Lafayettessa takana ja aurinkokin pilkistelee? Olet juuri oikeassa paikassa! Tavaratalon seitsemännestä kerroksesta pääsee kattoterassille (myös liukuportaita pitkin!) josta on hulppeat näkymät ympäri Pariisia. Kattoterassi on auki ympäri vuoden, nykyään myös sunnuntaisin, joten lapsen alkaessa uhkua ja puhkua räjähdyaltista rattaisiin pakkautunutta ylienergiaa, voi olla hyvä pitää hetken taukokirmailu katolla.

Katolle ei ole pääsymaksua ja siellä voi nauttia vaikka eväiltä. Kuudennessa kerroksessa on kanttiinityyppinen ravintola, josta voi itse koostaa lämpöisen ruuan. Lapsille voi valita jauhelihapihviä, kanaa, kalaa, ranskalaisia ja vihanneksia. Lisäksi tarjolla on salaatteja, jälkiruokaa, keittoa ja ja juotavaa. Lämmin lasten annos on reilut 8 euroa, aikuisten muutaman euron enemmän.

Viidennessä kerroksessa on lastenvaate- ja leluosasto jonne voi palata jatkamaan ostosturneeta vilvoittavan (ainakin maaliskuussa) terassireissun päätteeksi. Myös wc löytyy ylimmistä kerroksista ja vaipanvaihtokin onnistuu. Imetyshuone löytyy samoin viidennestä kerroksesta.

Galeries Lafayetten leluosasto

Oma napero oli silminnähden yhteistyöhaluisempi laukattuaan hetken katolla, ahmittuaan kupunsa täyteen ja siirryttyään sen suuremmitta tappeluitta rattaisiin päättämään shoppailusession pikaiseen vierailuun naisten osastoilla 😉 .

Muniiko pupu vai miten se menikään?

Ensimmäinen pääsiäinen vauvan kanssa Pariisissa oli kesäisen lämmin, maleksimme tyhjähkössä kaupungissa ja nautimme lomatunnelmasta. Auringossa oli niin kuuma, että etsimme varjoista plänttiä piknikkiä varten (kyllä, rakastan piknikkejä ja harrastan niitä niin usein kun vain pystyn!) ja mietimme sulaako suklaa ennen kun sen ehtii syödä. Vauva ei ymmärtänyt vielä pääsiäisen päälle mutta tänä viikonloppuna on jatkunut pääsiäisen iloihin perehtyminen.

Selitin lapselle pääsiäistipujen ja pupujen tuovan suklaamunia. Ranskis-mieheni tuli korjaamaan että, ei ne ovat kylläkin kellot (kirkonkellot), jotka tuovat niitä suklaamunia. Jaa. Että kellot? Menee vielä oudommaksi kun pupujen muniminen.

Katolisen kasvatuksen saanut Ranskis kertoi (ja näytti YouTube videon) missä selitetään pääsiäisen tapahtumaa, tai lähinnä juuri kirkonkellojen toimintaa. Kirkonkellot siis soivat JOKA päivä, kunnes yhtenä perjantaina ne eivät soikaan, eivätkä seuraavana lauantainakaan. Kellot ovat lähteneet… ROOMAAN! Ja ne palaavat sunnuntaina, tuoden mukanaan lapsille suklaamunia. Kellot ripottelevat suklaamunat puutarhaan lasten iloksi. Ja sitten kellot soivat jälleen.

Ei Pariisista suklaa syömällä lopu

Puputarina on uskottavampi. Sillä mennään kunnes kelloja alkaa näkyä taivaalla.

Tänä vuonna pupu oli muninut äidillekin munan, kiitos pupuseni!

Oikein iloista ja herkkujen täytteistä pääsiäistä kaikille! 🙂