Metro
Pariisissa on kattava julkinen liikenne, ja keskustan alueella liikuttaessa (vyöhykkeet 1 ja 2) vilisee metropysäkkejä lähes yhtä paljon kuin leipomoita. Metro on varmasti se tutuin ja suosituin liikkumismuoto Pariisin sisällä, verkosto on hyvin kattava ja metrot liikkuvat muutaman minuutin vuorovälein. Metropysäkin tunnistaa maan päällä olevasta Metropolitan- sisäänkäynnistä tai uudemmat pysäkit keltaisesta M-kirjaimesta. Lippuja voi ostaa asematasolla olevasta automaatista tai Tabac- eli tupakkakaupoista.
Käytin ennen vauvan saamista lähes pelkästään metroa, metro ei jäänyt ruuhkiin ja niitä liikkui usein. Ensimmäistä kertaa oltuani liikkeellä uutuuden karheiden Emmaljungieni kanssa törmäsin ongelmaan, miten päästä asemalaituritasolle ilman hissiä tai rullaportaita?
Pariisin metroverkosto on avattu yleisölle 19.7.1900 Pariisin maailmannäyttelyä varten.
Tätä historiallista taustaa vasten on ymmärrettävää, että kaikki metroasemat eivät ole esteettömiä. Sekä tekniset, taloudelliset että turvallisuusrajoitukset, samoin kuin rakennuslakimääräykset rajoittavat metroverkoston uudelleen rakentamista. Ranskan laki määrää esteettömän kulkemisen mahdollisuuden kaikille asemille, mutta mikäli metroasemalle pääsee bussilla tai raitiovaunulla, niin metroaseman ei ole pakko täyttää esteettömyysvaatimuksia. Pariisin kaikki bussi- ja raitiovaunulinjat ovat esteettömiä.
Handicap.fr:n kesäkuussa 2017 teettämän selvityksen mukaan kaikkien 303 aseman muuttaminen esteettömiksi maksaisi arvioilta neljästä kuuteen miljardia euroa.
Vain metrolinja 14 on kokonaan esteetön. Myös kaikki uudet asemat rakennetaan esteettömiksi. Samoin RER-junalinjat ovat esteettömiä kahta asemaa lukuun ottamatta (Luxembourg ja La Croix de Berny ). Esimerkiksi matka lentokentältä keskustaan usein tehdään RER-junalla.
Bussit
Niinpä aloin käyttämään busseja. Pariisissa vaunujen kanssa liikkuessakin on maksettava bussilippu. Ongelmallista onkin välillä juuri maksaminen/ lipun leimaaminen, mikäli lukulaite löytyy vain etuovien läheisyydestä. Monet rattaat eivät tuppaa mahtumaan etuovista sisään, joten maksamisen jälkeen tulisi peruuttaa etuovista keskioville ulkokautta ja vain toivoa, että kuljettaja muistaa odottaa eikä kaasuttele tiehensä. Perässä tulevat kanssamatkustajat eivät myöskään aina olleet kovin mielissään vastavirtaan peruuttamisesta.
Toinen tapa toimia, jota yleensä suosin bussiin pääsyn maksimoimiseksi, on nousta suoraan sisään bussiin keskiovista. Sitten odotetaan että muut matkustajat pääsevät paikoilleen, kunnes seuraa jokseenkin hikeä kirvoittava vaihe; vaunut on jätettävä yksin siksi aikaa kun kipaisee leimaamaan lippunsa. Yleensä pyydän jotain avuliasta kanssamatkustajaa katsomaan vaunujen perään hetken ja näin olen huomannut muidenkin toimivan, on silti ilkeä tunne jättää lapsi hetkeksikin yksin kaupungissa, jossa koulut ja puistotkin on suojeltu korkeilla aidoilla. Kaikista helpointa matkustaminen on, jos saattuu pääsemään bussiin, jossa on leimauslaite keskelläkin tai matkustaa seuralaisen kanssa joka voi leimata lippusi. Myös bussista poispääseminen on välillä ongelmanratkaisutehtävä jos keskiovet aukeavat suoraan puun/roskalaatikon/väärin parkkeeratun moottoripyörän eteen. Vaihtoehtoina on joko siipien kasvatus selkään tai pellepeloton moodin aktivoiminen vaunuihin. Myös avuliaat ohikulkijat ovat toimiva ratkaisu tällaisessa tilanteessa.
Raitiovaunuissa on leimauslaite kaikkien ovien läheisyydessä, joten siellä ei tule samaa ongelmaa rattaiden yksin jättämisestä.
Taksilla kulkeminen onnistuu ilman turvaistuinta, sillä Ranskan liikennelaki antaa poikkeusluvan matkustaa taksin takapenkillä ilman vauvan turvaistuinta. Pariisin aggressiivisen liikenteen tuntien, en suosi tätä tapaa mikäli muita vaihtoehtoja on tarjolla. Lakon aikana, samoin kuin aikaisina aamuyön tunteina lentokentälle matkatessa, olen joutunut käyttämään taksia. Ja kaikki meni ihan hyvin.
Pikku-Sophien Pariisi 