Blogi muuttaa uuteen osoitteeseen!

Hei kaikille ihanat lukijat! Kevät on muutosten aikaa ja blogi muuttaa uuteen osoitteeseen: www.pikkusophienpariisi.com

Olen innoissani seuraavasta askeleesta ja toivoisin kovasti teidän tulemaan kurkaamaan  blogia myös sen uuteen kotiin.

Uudessa osoitteessa löytyvät suosikkipostaukset ja samalla blogi jatkaa päivittymistään uudella alustalla Kaksplussalaisten joukossa.

Toivottavasti nähdään uudessa osoitteessa!

Ihanaa viikonloppua Pariisista! ❤

fullsizeoutput_8d76

 

Mainokset

Päiväretki Pariisista Orléansiin

Meillä ei ole autoa. Ranskiksen työpaikka on kävelyetäisyyden päässä ja metrot kuljettavat ympäri Pariisia. Niinpä auton vuokraaminen yhdistyy aina lomaan ja kirvoittaa pienen ihanan matkakuumeen.

Ranska on täynnä kauniita tutkimattomia kaupunkeja ja päätimme ajaa Orléansin kaupunkiin, jonne Etelä-Pariisista on puolentoista tunnin ajomatka. ”Papa ajaa autoa brrrrr ja äiti ja papa ja pikku-ässä saa eväitä” ilmoitti napero ensimmäisenä ylösnoustuaan ja muistaessaan lupauksen retkestä.

ddaf353e-e904-41d8-851b-7f3a1d93707cAutomatka sujui hyvin ensimmäiset 1h20min. Nähdessämme kyltin ”Orleans 1000m” lapsi heräsi ja alkoi oksentaa. Rutiinilla kosteuspyyhkeet suihkimaan, varavaatteet päälle  ja katse kohti määränpäätä.

Napero toipui äkkiä ja oli innoissaan noustessamme parkkihallista suoraan karusellin eteen ilmapallokauppiaan luokse. Pari kierrosta karusellissa ja lapsi oli valmis jatkamaan kaupunkiin tutustumista.

b06d8387-e841-4ba5-950c-b5d72f520fafOrléansissa oli paraatitunnelma huipussaan ja olimme pöllähtäneet keskelle Jeanne d’Arcin juhlapäivää. Kaupungissa elää vahvasti Jeanne d’Arcin muisto ja keskustassa on useita tämän kunniaksi nimettyjä kohteita.

Jeanne d’Arc eli Orleansin neitsyt, on 1400-luvulla elänyt Ranskan kansallissankari, joka on tunnettu näyistään.

Jeanne d’Arcin sanotaan nähneen ilmestyksen enkelistä, jonka mukaan englantilaiset ovat hyökkäämässä kaupunkiin. Jeanne d’Arc sai vaikeuksien kautta hevosen itse kuninkaalta ja englantilaiset nujerrettiin. Tarinaa kertoi kahvilan pöydässä istunut paikallinen, joka epäili vahvasti, ulkomaan mongerrusta kuultuaan, että saattaisin olla epätietoinen Jeanne d’Arcin uroteoista.

Kiitos jakamisesta, totta oli, että tarina ei ollut ulkomuistissa. Kertoja muisti lisätä, että englantilaiset eivät ole heidän lempikansaansa ja kehtaavat kutsua heitä SAMMAKOIKSI. Vastaiskuna englantilaisia kutsuttiin nimellä les Rosbif, joka tarkoittaa pihviä ja oli mitä ilmeisimmin engelsmannien lempiruokaa. Siirryimme kevyimpiin keskustelunaiheisiin ettei vuosisatojen takainen kauna roihahda.

23de4e28-dc6a-4ac7-9208-d72b0527b446

Ihmiset täyttivät kadun varret odottaessaan kulkuetta ja orkesteri soitti fanfaareja. Nautimme juhlahumusta ja kiertelimme kapeilla kaduilla vanhoja rakennuksia ihmetellen. Hellettä oli kolmisenkymmentä astetta ja tuntui kuin olisi matkannut pidemmällekin Pariisista. ”Puistoon puistoon”, pyysi taapero. Ainoa löytämämme puisto oli hienoissa puitteissa katedraalin takapihalla.

bd1c5d10-76e3-476b-b961-65addd43e9e2

Iltapäivällä tulla tupsahdimme keskelle keskiaikajuhlia. Linnoituksen sisäpihalla oli markkinat, jossa myytiin keskiaika-asuissa kaikkea miekoista kilpiin. Ihmispaljous ja kuumuus veivät siinä kohtaa sen verran voimia, että päätimme siirtyä väljemmille vesille vilvoittelemaan.

370478ac-8d59-44e1-8c07-bada65f77c79

Paluumatkalla napero sammui kuin kynttilä. Herätessään tarjosin nallekarkin pahoinvoinnin torjumiseksi. Itsellä pahaa oloa aiheuttaa auton haju, on aiheuttanut lapsesta lähtien. Kikka toimi ja päästiin kotiin mukana iloinen lapsi puhtaissa vaatteissa. Seuraavaa reissua siis suunnittelemaan!

Äitienpäivän antia

”Äitin juhla” kihisee ja hihittelee taapero oven takana sunnuntaiaamuna. Saan sänkyyn lahjan, kortin ja ison rutistuksen. ”Äitin rakas” kuiskaa taapero korvaan. Kaikki yöheräilyt unohtuvat.

dnxci8iirz2gjjhf9cta.jpg

Ranskassa äitienpäivää juhlitaan toukokuun viimeinen viikonloppu mutta esitin toiveen, että meilläkin juhlistettaisiin päivää suomalaisen kalenterin mukaan. Kuuntelen mielelläni Suomen radiosta äitienpäivälähetystä nyyhkien ja tuntien olevani osa jotain tärkeää. Muuten ranskalainen äitienpäivä ei Ranskiksen mukaan eroa suomalaisesta, äitiä hemmotellaan lahjoin ja lasten itsetehdyin kortein. Tärkeintä on sanoma: äiti, olet meille tärkeä!

7dE%nJwMSWOan8n68oT9Mg

Olisin niin kovin mielelläni halunnut juhlistaa omaakin äitiä, yhtä elämäni tärkeimmistä ihmisistä. Onneksi on puhelin. Vaikka välillä tuntuu että linja on kulunut liiasta juttelemisesta. Terveisiä vaan teleoperaattorille, joka aina katkaisee yhteyden parhaimpien naurujen kohdalla. Postilaitos oli ottanut korttinikin panttivangiksi, mutta ehkä se ehtii ensi äitienpäiväksi. (kyllä, kerran eräs kortti teki vuoden matkaa Italiasta!)

Lapsena teimme äidille aamiaista pikku-veljen kanssa. Lähetin veljen metsään poimimaan valkovuokkoja, jotta sain kenenkään häiritsemättä tehdä täydellisiä voileipiä, joissa juustot, kinkut ja kurkut oli sijoiteltu millintarkasti paikoilleen, eikä mikään leikkele pilannut täydellisyyttä roikkumalla rumasti leivän reunan yli. Haha, olen yrittänyt päästä tavasta sittemmin eroon – huonolla menestyksellä 😀

Eilen lähdimme brunssille jatkamaan juhlapäivää, jottei kenenkään tarvinnut mittailla viivottimella niitä leikkeleitä. Taaperoa viikolla vaivannut vatsapöpö oli vienyt voimat niin, että nukahti rattaisiin ennen ravintolaan pääsyä ja heräsi vasta kotimatkalla. Kun kerrankin oli kaksi kättä käytössä omaa syömistä varten, tein varmasti kakkujen syönnin ennätyksen, mutta hei, ensi äitienpäivään on vuosi! Nyt jo vesi kielellä…

Toivottavasti  teilläkin viikko alkaa hymyntäytteisin muistoin äitienpäivästä, kevään riemua kaikille!

ad795f59-fce5-42e5-9896-1ed3658443bb

Lasinsirpaleita ja lenteleviä tulipalloja

Aamupalahetki kotona. Taapero juo maitoa ja mutsi multitäskää. Tiskaa, järjestelee keittiötä ja pilkkoo hedelmiä smoothieen. ”Äeethi”, sanoo lapsi kerran, sitten toisen saadakseen huomioni. Kääntyessäni lapsi katsoo minua suu ammollaan, maito suun pielestä valuen ja lasinsirpale keskellä suuta. SYLJE SE- kiekaisun säestämänä saan sirpaleen kämmenelleni. Toimitan suun ja hampaiden kunnon tarkastuksen kuin suuhygienisti ainakin. Huh, ei vaurioita. Lapsi on jo unohtanut koko asian jatkaa aamupalan syömistä.

Oman mielenrauhani takaisin saamiseksi sovittelen sirpaletta lasiin nähdäkseni päätyikö vatsalaukkuun osa Ikeaa raatelemaan sisuskaluja. Ei päätynyt. ”Vastedes lapsi juo vain muovimukista” paasaan illalla Ranskikselle. Kunnes muistan muovin kemikaalit. Huokaisen. Kai nämä pikkuotukset selviävät hengissä riippumatta siitä, mistä he juovat. Hyvällä tuurilla nimittäin.

Ikean lasi

Tapaus jäi mielen viereen. Viallisia tuotteita on aina ollut ja tulee olemaankin mutta vikojensietotoleranssi lastentarvikkeissa on matalampi, koska vaikutus elämään on suurempi.

Viimeksi ostin bio-vaippoja. Iho ei ärtynyt lainkaan. Ei ehtinyt. Vaipan teipit sulivat ja vaippa tippui muutaman tunnin päästä päälle laittamisesta. Koski koko pakettia. Saimme kupongin jolla hakea uusi paketti. Paketti jäi kauppaan.

Läheltä piti tilanne sattui tutin kanssa noin vuosi sitten. Lapsi imeskeli posket lommolla tutin imuosaa ja sai sen lähes kiduksiinsa. Ei kestänyt tutti imua ei.

rikkinäinen tutti

Äitiyspakkauksen kylpylämpömittarin numerot sulivat veteen ensimmäisen kylvyn aikana. Lasta ei keitetty, joten vika oli mittarissa, ei kylpyvedessä.

Kerran pelästyin tosissani kotona ollessani. Kuului kova poksahdus ja katosta lenteli tulipalloja ja lasin sirpaleita. Kattovalaisimen spottilamput olivat kaikki räjähtäneet yhtä aikaa. Vauva köllötteli tyytyväisenä maassa ilmiötä ihmetellen. Ei mennyt lasia silmään.

Jokaisella on varmaan vastaava lista viallisista tuotteista mutta siltikään en katsele hyvällä suuhun hajoavia juomalaseja tai tutteja. Onko teillä ollut likeltä piti -tilanteita  lasten tarvikkeiden tai muiden käyttöesineiden kanssa?

Puistossa tänään ohikulkija huomautti lapsen juostessa niin lujaa kuin kintuista irtosi, ”rouva, lapsi saattaa kaatua”. Niinhän tuo saattaa. Ja sitten oppii nousemaan. Ja seuraavalla kerralla (ehkä) juoksemaan vähän hitaammin. Ei lasta vaan voi suojella joka kolhulta mutta kunhan edes lasinsirpaleilta kurkussa ja lentäviltä tulipalloilta.

taapero juoksee Pariisissa

 

Sunnuntaiaamu Pariisissa

”Kahvilaaaaan! Au café!” huutelee napero ensimmäiseksi sunnuntaiaamuna silmänsä auki saatuaan. Ranskis ja lapsi ovat sunnuntaisin lähteneet ulos aamupalalle, jotta äiti saisi nukkua. ”Äiti nukkuu!”, kuuluu topakka määräys ja pienet kädet painavat pääni tyynyyn ja vetävät peiton päälle.

Kuuntelen oven läpi kaksikon touhuja. Verhojen raosta leviää kullankeltaisia säteitä, aurinkoinen päivä luvassa. Muistaakohan Ranskis ottaa lapsen hellehatun. Voisihan sitä jo nousta, nukkua ehtii sitten sateisena päivänä. Tunnen innostuksen virtaavan sisälläni, koko ihana kevätpäivä edessä, ”odottakaa!”, ponkaisen sängystä ylös ja päätän liittyä aamiaisjengiin.

Potkulautaillen Pariisissa

Voisarvi on lämmin, päältä rapsakka ja sisältä tahmea. Kahvi on vahvaa ja appelsiinimehu vastapuristettua. Napero istuu välillä maassa, välillä tuolilla, välillä sylissä. Istuu kuitenkin eikä yritä karata. Puhun kilpaa Ranskiksen kanssa ohimenevästä koirasta, roska-autosta, eilisestä ja kaikesta mikä liikkuu. Saamme kun saammekin nautittua aamiaisen loppuun sulassa sovussa.

Mahtavaa, meillä on siis niin iso lapsi, jonka kanssa voi mennä syömään!

Viereisessä pöydässä nautitaan olutta, munakasta ja ranskiksia (siis niitä perunoita 😀 ). Kello on hätähätää yhdeksän aamulla. Ehkä heillä on vielä meneillään lauantai-illan päätös. Meillä taas uusi päivä edessä täynnä kirjoittamattomia seikkailuja.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

QPOLCDi2RSS+dBpFAKsmew

Mitä on vanhan lopun ja uuden alun välissä?

Toukokuun aurinko kutittelee mieltä ja epäuskoisin miettein pohdin tulevaa.  Viimeisetkin kouluhommat alkavat olla purkissa. Tähän saakka olen vetänyt verhot tiukasti ikkunan eteen ja keskittynyt naputtelemaan koulujuttuja. Sadetta kiitos, on käynyt mielessäni, kun olen tutkaillut täyteen ahdettua kalenteria ja hakannut näppistä rytmikkäästi kuin ompelukone.

Mutta nyt päättötyö on palautettu. En oikein ota uskoakseni. Jopa kahteen kertaan, kiitos pienen kömmähdyksen.

OScGZHHnSLCyByV2fCoL%g

Pikkuhiljaa stressivanne alkaa pään ympärillä hellittää. Avaan verhot ja lupaan taaperolle, että tänään äiti ei tee töitä. ”Ei töitä?” napero kysyy epäuskoisesti. Ilmeisesti tämä ei enää tunnista äitiään kun omenalogo otsaan heijastuneena. ”Ei”, vahvistan, ”tänään ei töitä”.

Pitkään olen viipottanut tukka putkella vierellä soljuvan elämän ohi. Kiire kiire, ei aikaa nauttia, myöhemmin sitten, olen hokenut mantraa. Onko nyt oma vuoroni olla se puistossa makoilija, jolla ei ole mihinkään kiire? Olenko minä se terassilla lounasta kiireettömästi nautiskeleva henkilö, josta huokuu joie de vivre, elämästä nauttimisen taito? Kunpa olisin ainakin se äiti, jonka lapsi puistossa hihkuu, ”kivaa äiti, lisää!” johon äiti vastaisi, ”meillä ei ole mihinkään kiire”.

fullsizeoutput_8be9

Mitä seuraavaksi? Mikä on se uusi soppa johon tuikkaan lusikkani?

Sitä miettiessä nautin keväästä, taaperosta ja vapauden riemusta. Kevät on täynnä haaveita käsillä olevasta kesästä. Pää askartelee kaikkien uusien mahdollisuuksien kimpussa. Ihan kuin joku olisi muurannut seinään uuden ikkunan, josta en ole koskaan vielä kurkistanut. Nyt kurkistan. Nautin hetkestä kun vanha ei ahdista ja uusi ei pelota. Tahdon painaa pause-nappulaa, pysy tässä ohimenevä hetki!

Ihanaa uutta toukokuuta kaikille! ❤

päättötyö palautettu!
Päättötyö palautettu, jes!

Ranskassa kielo tuo vappuna onnea

Huomenta vappuaatto, tervetuloa Pariisiinkin! Lapsuuden vapuista muistan ihanan ihmisvilinän, vappuroinakojut ja tietenkin foliopallot. Oli ihanista ihaninta valita vappuleluja, nauttia karnevaalitunnelmasta ja mutustella herkkuja. Haluaisin tarjota omallekin naperolle kokemuksen kevään juhlan riemusta, ja olen käynyt tarkistamassa serpentiinitarjonnan korttelin sekatavarakaupasta. Juhlan pirskahdukset arjen lomassa tuovat iloa myös metrin mittaisille.

Ranskassa 1. toukokuuta on työväen juhlapäivä ja pyhä, kuten Suomessakin. Toinen mukava vappuun liittyvä perinne on kielojen antaminen lähimmäisille, sillä niiden sanotaan tuovan onnea.

Kielojen myynti Pariisin kaduilla
Kielojen myynti Pariisin kaduilla

Perinne sai alkunsa jo 1560-luvulla, kun Ranskan kuninkaalle ojennettiin vierailureissulla kielonoksa tuomaan onnea. Vasta 10-vuotias kuningas ihastui tarinan mukaan ikihyviksi ja päätti myöhemmin virallistaa tavan tarjota kielonoksa hovin naisille ensimmäinen toukokuuta.

Kielo on säilyttänyt Ranskassa asemansa vappupäivän perinteiden joukossa ja tänäkin päivänä kadut täyttyvät kielojen kaupustelijoista vapun lähestyessä. Villikieloja saa myydä kadulla verottomasti kuka tahansa mutta myyntiä koskevat kummalliset säännöt. Kukkia ei saa kääriä paperiin eikä istuttaa ruukkuun, myös myyntipöydän pito on kielletty. Jos kieltoja rikkoo, seuraa sakkoja ja kielojen poistaminen. Kukkakaupassa kieloja myydään vaikka minkälaisissa ruukuissa ja koristepapereissa, samalla niistä saa pulittaa suolaisen hinnan.

75 000 000 kieloa kasvatetaan tänäkin vuonna vappua varten myytäväksi.

Vauvan eka vappupiknik
Vauvan eka vappupiknik

Pariisissa ei ole tapana villiintyä kaduille asti karnevaalitunnelmissa juhlistamaan työväenpäivää. Ensimmäisen vapun Ranskassa vietimme mieheni kanssa Seinen varrella kahdestaan sateenvarjon alla nököttäen. Suomalaisten yhteinen piknik oli peruttu huonon sään takia ja edustimme Ranskiksen, koiran ja yhden laitapuolen kulkijan kanssa, joka huomasi riittoisat piknik-eväämme. Onneksi sitä ovat seuranneet aurinkoisemmat ja seurallisemmat vaput suomalaisten keskuudessa.

Toivottavasti tänä vuonna säät ovat suotuisat kaikille vapunjuhijoille ympäri maailmaa. Toivotan kaikille kevään iloa, yhdessäoloa ja hyvää mieltä! 🙂

IMG_3948Ps. Muistakaa ne villahousut sinne Kaivopuistoon tai niitä tulee ikävä illemmalla! Kokemusta löytyy… 😀

 

 

Hetkeen pysähtymisen vaikeus

Kävimme naperon kanssa puistossa. Mielessä oli pitkä tehtävälista hoidettavista asioista. ”Tule, mennään”, hoputin ties kuinka monennetta kertaa. Etenimme metrin. Ja sitten lapsi juoksi 50 metriä takaisin päin. Huokaisin.

Lapsi löysin leikkilusikan, jolla alkoi siirtelemään pikkukiviä yksi kerrallaan nurmikolta. Katsoin kelloa, ”NYT mennään!”, sanoin tiukkaan äänensävyyn. Tytär käytti kuulemattomuustaikavoimaansa. Toistin pyynnön, lisäten kaulajänteet kireinä, ”kuuletko kulta, mitä äiti sanoo?”

Vb9pYPWXRWK%JEHgXYHqDw

”Äiti ittumaan”, sanoi lapsi taputtaen paikkaa maassa vieressään. Häviööni alistuneena noudatin pyyntöä istuen tuoreelle nurmelle tien laitaan.

Kohta nenäni jo väpätti kuin myyrällä pitkän talven jälkeen. Ihana kevään tuoksu. Korvat aukesivat pikkuhiljaa linnun luritukselle. Huomasin puun puhjenneen kukkaan ja kiireen sokeuttamat silmäni alkoivat nähdä ympärilleen. Ihmiset lojuivat siellä täällä vilteillään. Kiireettöminä, kevään kauneudesta nauttien, aurinkoa puoleensa imien. Lapsi oli siirtynyt pikkukivistä ruohonkorsiin, joita siirteli yksi kerrallaan pikkulusikallaan rattaista löytämäänsä ämpäriin.

qNMaxf0tQb+zvHvA8Qsx3Q

Sydämeni suli, voi tuota pikkuista. Hetken kauneus sai sydämen sykkimään onnea. Miten helposti se olisikaan mennyt ohi kiirettä suorittaen. Kuinka monta muuta hetkeä sitä ohittaa vain siksi, että pitää tehdä?

Tullessamme kotiin oli ruoka auttamattoman myöhässä. Enkä ehtinyt kauppaan. Ahmimme mitä sattui ja päikkärit viivästyivät reilulla kahdella tunnilla. Mutta kaatuiko maailma siihen? Ei kaatunut, ja pienen pysähdyksen ansiosta tuntuu kuin olisin nauttinut lapiolla ilopillereita ja hyvinnukuttuja öitä. Suosittelen ❤

b536TtwCSY69sk%r5c6OsA

Pallomeri Pariisin huipulla

Montparnassen näköalatorni taaperon kanssa

Helteinen huhtikuun lauantai (outo sanapari, harvemmin huhtikuussa helteitä, tuskin edes puissa lehtiä) johdatti meidät ihailemaan näköaloja Montparnassen näköalatorniin. Kyseessä on se musta torninkuvatus, jonka näkee vähän joka suunnasta Pariisia. Kaupungin ensimmäinen pilvenpiirtäjä. Joku lapsenmielinen oli saanut loistoidean pystyttää pallomeri tornin huipulle!

Kävimme jo viikko sitten pyrkimässä torniin. ”Valitan, pallomereen on puolen tunnin jono, jonka jälkeen se suljetaan.” Selvä, lauantaina siis täsmäisku heti paikan auetessa. Liput torniin voi ostaa halutessa etukäteen vaikka tästä, tai jonottaa tornin jalan juuressa. Alle neljävuotiaille sisäänpääsy on maksuton, mutta maksutonkin lippu pitää hankkia. Olimme ostaneet aikuisille liput etukäteen mutta jouduimme jonottamaan taaperolle omaa lippua.

Hissillä ylös ja onneksi rattaat sai jättää aulaan ennen näköalatasanteelle nousua. Omalla vastuulla tietenkin.

Montparnassen torni ja pallomeri

Näköalatasanteen maisemat hivelivät silmää. Sininen taivas ja sampanjabaari nurkassa saivat tuntemaan, kun olisi noussut taivaan odotushuoneeseen. Ihmisiä ei ollut kuin kourallinen ja pääsimme sukeltamaan lähes jonottamatta pallomereen. Suojat jalkaan, käsidesiä kouriin ja menoksi.

Taapero upposi pohjaan kun kivi. Jalat eivät meinaneet kantaa. Kikatutti, äitiä ja taaperoa. Aurinko porotti päähän ja pallot lentelivät.

Montparnassen torni ja pallomeri

Viiden minuutin päästä olin puhki. Aurinko grillasi jakausta ylikypsäksi ja taapero upposi pinnan alle aina kun yritin hetken hengähtää. Pelkäsin lapsen jäävän jonkun jalkoihin.

”Vaihto!”, kajahti työntekijän huuto ja pelasti pallomerestä. Meressä sai pulikoida 10 minuuttia kerrallaan, ennen uuden ryhmän tuloa. ”Lisää pallomerta!” kuului komennus polven yläpuolelta. Ranskis pääsi lapsen kanssa seuraavaan uintisessioon.

Montparnassen torni ja pallomeriMontparnassen torni ja pallomeriMontparnassen torni ja pallomeri

Napero rakasti joka hetkeä. Tunnetusti näillä alle metrin mittaisilla ei ole mitään itsesuojeluvaistoa, eikä ollut väliksi, vaikka lapsi lipsahti välillä kokonaan huppeluksiin. Sitten huomasin naperon toisen kengän puuttuvan. Siirryimme lapsen kanssa varjoon Ranskiksen jäädessä kroolailemaan ja etsimään Tuhkimon kenkää.

Kymmenen minuutin päästä, kasvot hikea kiillellen ja puuskuttaen Ranskis palasi: ”mahdotonta, sukelsin joka nurkkaan eikä kenkää löytynyt”.

Montparnassen torni ja pallomeri

Tuulettomana päivänä varjolämpötilan hätyytellessä 30 astetta, oli suorassa auringossa olo kuin paistinpannulla. Päätimme lähteä. Pallomeri käy urheilusta kaiken ikäisille ja 10 minuuttia pallomeressä tuntuu puolelta tunnilta maan päällä (taapero ei varmaan allekirjoita tätä).

Pienten puolesta saa varoa mutta muuten aika vekkuli kokemus. Pallomeri on Montparnassen tornissa kevätlomakauden ajan, näköalatasanne auki ympäri vuoden. Näkymät kuin Eiffel-tornista, paitsi että itse Eiffel-torni näkyy hienosti. Iltaruskon aikaan aurinko maalaa kaupungin pastellisävyihin ja kuumuuskin hellittää.

Montparnassen torni ja samppanjabaari

Metro: Montparnasse, 14. arr.

Ps. Prinssi voi vinkata tänne, jos Tuhkimon pinkki lenkkari kokoa 23 tulee vastaan pallomeressä.

Montparnassen tornin näköalat

Ranskassa ei ole uuneja

ja muita ranskalaisen asumisen erityispiirteitä

Palattuamme Suomen reissulta, on taapero alkanut tehdä faktoihin perustuvaa maavertailua. ”Äiti puhuu suomea ja vaikeita sanoja”. ”Suomessa ei voi mennä rannalle.” Juotuaan kylmää maitoa tämä totesi: ”Ranskassa ei ole uunia. Pitää juoda kylmää”. Tilanne 1- 2 Ranskalle.

Ja taapero oli kyllä osittain oikeassa uuniasian suhteen. Meillä ei ole uunia, sillä toisin kuin Suomessa, ei vuokra-asunnon keittiövarusteisiin Ranskassa kuulu automaattisesti uunia. Tai liettä. Eikä oikeastaan paljon mitään muutakaan. Vuokra-asunnoissa on yleensä hella, mutta on mahdollista myös tupsahtaa asuntoon, jonka keittiökalusteet ovat lähteneet edellisen asukkaan matkaan. Lavuaaria ja kaapistoja myöten. Keittiössä on siis vain, noh, seinät (sentäs).

Tietenkin uuni ja kaikki muutkin keittötarpeet löytyvät varmaan useimmilta perheiltä, meidän keittiö on vain niin pieni, etten halua antaa yhtään neliötä pöydällä nököttävälle uunille.

Pariisilainen keittö

Ranskassa wc on usein kylpyhuoneesta erillään (eikä siellä ole käsienpesumahdollisuutta). Edellisessä asunnossa kun wc ja kylppäri olivat samassa tilassa, oli asunnonvälittäjä kovin pahoillaan ja yritti keksiä hyvä puolia. Minulle asia sopi mainiosti. Kylpyhuoneeseen kuuluu pytty!

Uudessa asunnossa vessa on asunnon perin ja vetoisin nurkka. Olen tottunut jo kylppärin pöntöttömyyten. Mihin taas en ole tottunut, on kylppärin koko. Asuntomme suurin vika. Lentokoneen vessakin vaikuttaa viiden tähden kylpylältä kylppäriin verrattuna. Lavuaariin mahtuu noin viisi desiä vettä (jos sitäkään). Entisenä puteli- ja kosmetiikkafriikkinä olen siirtynyt askeettiselle äkkiä-kylmä-suihku-niskaan-ja-äkäisenä-ulos-tyypiksi. Ärsyynnyn kylppäristä kertoessanikin. Kylppäri on mitoitettu yhdeksänkymmentä senttiselle ja napero sentäs viihtyy siellä hyvin. Muoviamme kun mahtuu juuri sopivasti suihkukoppiin.

taapero ammeessa pariisilaisessa kylppärissä

Luin mielenkiintoisen jutun, että 70-luvulle tultaessa vasta puolessa pariisilais-kodeista oli kylpyhuone. Se selittää, miksi kylppärimme vaikuttaa äkkiä umpeen muuratulta keittiön nurkalta.

Puutteistaan huolimatta viihdyn mainiosti kodissamme. Viidennestä kerroksesta on ihanat kaupunkinäkymät. Ja asunnossa ei tarvitse palella. Edellisten kämppien perusteella luulin, että Pariisissa palelisin aina. Onneksi olin väärässä. Kun Ranskiksen vanhemmat kävivät kymmenisen vuotta sitten ensimmäistä kertaa Suomessa, heillä valui hiki noronaan paikalla istuessakin. Oli joulukuu, ja perhe nukkui ikkunat avoinna, muuten oli kuulemma liian kuuma. Eli eroavaisuudet ovat kummallisia toiseenkin suuntaan. Mutta johan loppui iänikuinen ritirimpsu ” olet suomalainen, ethän sinä voi palella”.

Koti on aina koti, oli se sitten kuinka kummallinen hyvänsä, miten vain varusteltu tai missä maassa tahansa. Ei kuivauskaappi, tuulieteinen eikä mikään varuste yksin tee kotia. Rakastan sitä hetkeä kun palaan reissusta ja stressikuorma putoaa niskasta. Ah, olen kotona, ihana tunne! Mikä teille tekee kodin?

y6F0NudXQM2ESGG97rT6EQ